Pahus! Ruotsi otti revanssin Suomesta selvin lukemin
Suomen jääpallomiehet kohtasi toistamiseen Ruotsin Uppsalan leirillä. Ruotsi vei tällä kertaa voiton 5-2. Puoliajalle mentiin Ruotsin 4-0 johdossa. Ruotsin kaikki maalit ensijaksolla syntyivät viiden minuutin sisällä parinkymmenen peliminuutin jälkeen. Omaa peliä ei saatu suunnitellusti liikkeelle vasta kuin ensijakson loppuhetkillä. Toisella jaksolle Suomi tuli peliin mukaan huomattavasti paremmalla pelitemmolla. Suomen peliesitys varsinkin toisella jaksolla oli hyvä.
– Tehtiin niitä asioita joita yhdessä tauolla sovimme, kertoi valmentaja Ari Holopainen ottelun jälkeen.
Myös päävalmentaja Antti Parviainen oli tyytyväinen tappiosta huolimatta.
– Toinen jakso jätti hyvän mielen ja tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia tapahtumia, jatkoi Parviainen nopeaa analysointiaan ottelun jälkeen.
Toisella jaksolla maalinpaikat sisään, niin olisimme olleet tasatilanteessa ja vieneet kyllä toisenkin ottelun oli koko joukkueen näkemys pukukopissa ottelun jälkeen. Suomen ensimmäisen maalin teki Tuomas Määttä ja toisen maalin maalitilin miesten maaotteluissa avannut Tero Liimatainen.
– Meille oli tapahtumassa ensikertalaisia neljä. Kaikkien suorituksiin valmennusjohto oli tyytyväisiä. Pikkuhiljaa hallitusti ajamme nuoria sisään näissä tapahtumissa. Pitää uskaltaa kokeilla ja antaa mahdollisuus. Sillä rakennetaan seuraavia vuosien tulevaisuutta maajoukkueemme osalta oli valmennusjohdon yhtenäinen näkemys otteluiden jälkeen.
Lauantaina Suomi voitti Ruotsin maalein 3-2. Lähde: TiedoteLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauri Vuorinen vuodatti nyt kaiken ulos – yksi asia jäi kaivamaan mieltä
- Kaikkien aikojen kevät – AC Oulu tekee jotain, mitä harva uskoi mahdolliseksi
- Miljoonadiili romahti – Huippu-urheilijoiden jättisiirto tyrmättiin täysin
- Kaamea tapaturma: Juventuksesta ja Arsenalista tuttu maalivahti on kuollut
- Olympiavoittaja vaihtaa lajia – Erik Valnes yllättää täysin
- Suomen valinta julki – tässä on EM-kesän ensimmäinen nimi
- Teemu Selänne ei pidätellyt – suorat sanat Aleksi Valavuoren ja Kalle Palanderin ottelusta
- Norja teki kovan päätöksen – menestysvalmentaja ulos huipputuloksista huolimatta
- Mäkihyppylegenda: Shokkiero – 40 vuoden yhteiselo ohi
- Suomen hiihtotähtien bileet puhuttivat – nyt suunsa avasi Perttu Hyvärinen IS:lle
- Teemu Selänne ei pidätellyt – suorat sanat Aleksi Valavuoren ja Kalle Palanderin ottelusta
- Suomen hiihtotähtien bileet puhuttivat – nyt suunsa avasi Perttu Hyvärinen IS:lle
- Laura Arffman katosi Yleltä tärkeällä hetkellä – ”Elämä heittää kärrynpyörää”
- Suomen valinta julki – tässä on EM-kesän ensimmäinen nimi
- Lauri Vuorinen vuodatti nyt kaiken ulos – yksi asia jäi kaivamaan mieltä
- Mäkihyppylegenda: Shokkiero – 40 vuoden yhteiselo ohi
- Hiihtokausi saa villin päätöksen – tähdet kokoontuvat Tahkolle
- Suru-uutinen: Olympiakultaa voittanut juoksija on menehtynyt
- Miljoonadiili romahti – Huippu-urheilijoiden jättisiirto tyrmättiin täysin
- Suomen hiihtotähdet laittoivat bilevaihteen päälle – katso kuvat