Salibandyliigassa nähdään heti sunnuntaina todellinen herkkupala, kun hopeajoukkue Happee hakee revanssia Classicista – ”Pelaajilla on se tietty pilke silmäkulmassa”

Kotoinen Salibandyliiga starttaa miesten osalta sunnuntaina kuuden ottelun voimin. Ensimmäisen kierroksen ehdoton helmi on viime vuoden finalistijoukkueiden Classicin ja Happeen kohtaaminen.
Tamperelainen Classic voitti keväällä Suomen mestaruuden oltuaan Superfinaalissa jyväskyläläistä Happeeta parempi luvuin 6-2. Nyt kolme edellistä kautta ollut Superfinaali konsepti jää kuitenkin historiaan ja ainakin seuraavat kaksi kautta mestaruus ratkotaan perinteisellä systeemillä, jossa mestaruuden voittaa ottamalla neljä vottoa otteluparissa.
Entinen Suomen A-maajoukkuevalmentaja Petri Kettunen pitää siitä mallista, kun voittaja ratkotaan pitkän kaavan kautta.
– Kun pelataan paras seitsemästä sarjoja, niin silloin paras joukkue saadaan selville. Voittaja on paras joukkue, eikä sitä tarvitse selitellä, nykyisin Tshekin maajoukkuetta luotsaava Kettunen toteaa SuomiUrheilu -sivuston haastattelussa.
Lausumallaan hän ei tarkoita sitä, että Classicin viime vuoden mestaruudessa olisi ollut mitään jossiteltavaa. Kettunen kertoo, miksi tamperelaisryhmä tuntuu juuri nyt voittamattomalta.
– Classic on ollut nyt kolmesti paras. Syitä siihen ovat yksinkertaisesti hyvät pelaajat ja laadukkaasti hoidettu valmennus.
– Classic on varmasti tälläkin kaudella ylivoimainen voittajasuosikki.
Sunnuntain Happee-ottelusta 47-vuotias odottaa spektaakkelimaista kohtaamista.
– Yleisö saa nähdä heti finaalin uusinnan. Se on varmasti mielenkiintoinen peli.
– En osaa sanoa, mikä taisteluasema Happeella on. Heidän joukkueeseen on tullut viime kaudesta aika paljon muutoksia.
Joukkueesta lähti uusiin maisemiin muun muassa Jonne Junkkarinen, Janne Hoikkanen, Kaapo Savinainen ja Pauno Kajoksinen. Veli-Matti Hynynen, Toni Kuosmanen ja Joonas Kaasalainen puolestaan lopettivat.
Happee on täten hankkinut uusia vahvistuksia riveihinsä. Seura on solminut sopimuksen muutaman oman juniorin kanssa, jonka lisäksi 24-vuotias Mikko Immonen ja kaikkien aikojen salibandypelaaja Mika Kohonen vahvistavat jyväskyläläisten hyökkäystä.
Classicin suurin muutos tapahtui valmennuspuolella, kun Samu Kuitunen nousi päävalmentajaksi Petteri Nykyn keskittyessä pelkästään Suomen maajoukkueen valmentamiseen. Pelaajistosta kaksinkertainen maailmanmestari Lassi Vänttinen lopetti uransa. Classicin oma kasvatti ja maajoukkuehyökkääjä Nico Salo puolestaan palaa seuraan ruotsalaisesta Helsingborgista.
Kokenut Kettunen tietää, että Happee haluaa Classicin päänahan toden teolla. Kummallakin joukkueella on pelaajia maajoukkueesta, joten luvassa on tasokas salibandyottelu.
– Pelissä on varmasti extralataus ja pelaajilla on se tietty pilke silmäkulmassa. Eivätköhän he (Happee) lähde silti jokaiseen otteluun samalla tavalla täysiä pelaamaan, Kettunen ennakoi.
Salibandyliigan ja naisten Salibandyliigan suorat ottelulähetykset, tallenteet ja videoklipit nähdään tällä kaudella Ruutu+-palvelussa.
Jesse Happonen
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mitään ei pitänyt olla tehtävissä – Lotta Harala sai pysäyttävän viestin
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”