Suomen miesten MM-haaveet menivät murskaksi golfissa – ”Heikko fiilis jäi”
Kuva: Getty Images
Torstaiaamu valkeni Irlannissa harmaana ja sateisena. Suomi starttasi ensimmäisenä O’Meara Coursella, muttei saanut hyödynnettyä elintärkeää iskunpaikkaa. Vain lyönnin parannus eiliseen, ja yhteistuloksella +5 Suomi sijoittuu neljänkympin huonommalle puolelle. Toinen heikko päivä peräkkäin tukahdutti lopullisesti Suomen haaveet MM-mitaleista ja kärkisijoista.
Joukkueen +2 tulokseen laskettiin tänään Sami Välimäen 73 (E) ja Matias Honkalan 75 (+2) kierrokset. Veeti Mähönen pelasi 76 (+3) lyöntiä.
Olosuhteiltaan pieni tihkusade ja tyyni keli olivat tuloksen tekemisen puolella – griinit pehmenivät hiukan ja pitivät paremmin, mutta pysyivät nopeina.
– Yllättävänkin hyvät griinit tänään. Sain hyvän startin, olin -3 seitsemän väylän jälkeen, joukkueen parhaasta kierroksesta vastannut Sami Välimäki kertoi.
Keskivaiheilla muutama epäonnistunut suoritus teki nuoresta miehestä hyvin turhautuneen, mikä hyydytti tulosta. Välimäki korjasi tilannetta upottamalla 5-metrisen eaglen omalla 15. (oikea 6.) väylällään. Lopputulos par jätti kuitenkin hampaankoloon.
– Heikko fiilis jäi. Ehdottomasti kaikilla ollut paljon hyvää, mutta toisaalta liikaa huonoa. Meidän on lähdettävä karsimaan niistä huonoista – vähemmän bogeja ja lisää huolellisuutta, Välimäki tiivistää joukkueen kahden päivän suoritukset.
Matias Honkalastakaan ei ollut tänään parin alittajaksi O’Mearalla, sillä mies kävi omien laskujensa mukaan seitsemän kertaa bunkkerissa. Honkala esitti griinin ympäristössä useita mahtavia lähipelipelastuksia, mutta lyönti on saatava paremmin linjaan jos haluaa punaisille numeroille.
Päävalmentaja Fredrik Jendelid oli kierroksen jälkeen mietteliäs.
– Meidän täytyy saada homma kasaan kahdeksi viimeiseksi päiväksi, jotta voimme lähteä Irlannista edes jollain ylpeydellä. Pelaajat kyllä osaavat, mutta nyt virheet maksavat liikaa.”
Eniten kehitettävää Jendelid löytää lyhyistä raudoista ja puttaamisesta.
”Miesten tarvitsee lähestymisillä päästä lähemmäs yrittämään birdiejä, sitten puttaaminenkin paranee – nyt jäämme liian kauas.
Kärjessä birdie-iloittelut
Parhaat joukkueet ovat osanneet käyttää birdiepaikat molemmilla kentillä. Johtoon nousi Uusi-Seelanti tuloksella -20. Kotiyleisön mieliksi Irlanti porskuttaa edelleen Eisenhower Trophyn toisena tuloksella -19. Samassa tasatuloksessa ovat myös Thaimaa ja Tanska. Torstain suurimpia nousijoita oli Italia (-16), jonka Stefano Mazzoli pelasi 64 (-9). Entistä hurjemman tuloksesta teki sen, että Mazzoli teki 9 birdietä ensimmäiseen kymmeneen reikään.
Birdiejä ja alhaisia tuloksia siis on saavutettavissa. Suomen miehillä on potentiaalia ja varmasti myös motivaatiota hilata sijoitustaan huomattavasti ylöspäin tulostaululla kahden viimeisen päivän aikana.
Lähde: Golfliiton tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ruotsin hiihtotähdeltä raju avautuminen
- Olli Hiidensalolta lähes täydellinen suoritus olympialaisissa
- Ylen asiantuntijalta suorat sanat Lauri Vuorisesta
- Törkytekstiä! Fani hyökkäsi Jasmi Joensuun kimppuun – hiihtotähden reaktio ei jätä kylmäksi
- Raju syytös: Hiihtolegendalta täystyrmäys Iivo Niskaselle
- Jasmi Joensuu murtui – ”Ei jumalauta”
- Jättipettymys – Jasmi Joensuu ulkona!
- IL: Ylellä kävi nolo olympiamoka: ”Korjaamme ensi tilassa”
- Suomen hiihtomies floppasi pahasti – nyt tuli karu paljastus
- Kimi Räikkönen ja Marcus Grönholm – Suomen olympiatähdeltä yllättävä mökkitarina esikuvastaan IL:lle
- Ruotsin hiihtotähdeltä raju avautuminen
- Törkytekstiä! Fani hyökkäsi Jasmi Joensuun kimppuun – hiihtotähden reaktio ei jätä kylmäksi
- Riitta-Liisa Lassila olympialaisissa: etsii treffiseuraa
- Raju syytös: Hiihtolegendalta täystyrmäys Iivo Niskaselle
- Lauri Vuorinen ja Johanna Matintalo paljastivat IL:lle: suhteessa iso käänne!
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Suru-uutinen: Suomen vanhin olympiaurheilija kuoli 100-vuotiaana
- Ylen asiantuntijalta suorat sanat Lauri Vuorisesta
- Aleksi Valavuori lyttäsi Iivo Niskasen toiminnan: ”Sopii yhtä hyvin kuin Vilma Nissinen Vantaalle”
- IL: Ylellä kävi nolo olympiamoka: ”Korjaamme ensi tilassa”