Suomi voitti Ruotsin tiukasti jääpallossa – ”Joukkueen tahtotila ratkaisi tänään voiton”

Kurinalainen puolustuspelaaminen ja koko joukkueen erinomainen peli-ilme palkittiin 2-3 voitolla kauden ensimmäisessä jääpallon maaottelussa. Suomi sai otteluun hyvän alun pirteästi esiintyneen Emil Fedorovin laukoessa irtopallon kaaren tuntumasta maaliin. Pelikellon näyttäessä tällöin 02.41.
Ottelun alku oli viidentoista ensimmäisen minuutin aikana tasaista vääntöä. Molemmat joukkueet rakensivat ajoittaa hienoja hyökkäyksiä, kunnes Christoffer Edlund tasoitti tilanteeksi 1-1 hienolla laukauksella. Molemmilla joukkueilla oli vielä ensimmäisellä jaksolla maalinpaikkoja, mutta tauolle mentiin 1-1 lukemissa. Toinen puoliaika alkoi hienokseltaan Ruotsin painostuksella, kunnes Suomi sai taas pelirytmistä kiinni kun toista puoliaikaa oli pelattu 10 minuuttia. Tässä vaiheessa Ruotsi siirtyi Adam Giljamin maalilla 2-1 johtoon. Suomi sai taas vaihteen päälle Ruotsin maalin jälkeen ja otteet piristyivät. Suomen maalissa Jussi Aaltonen piti vieraat pelissä mukana Ruotsin rakentaessa vaarallisia maalipaikkoja. Onneksi takaiskuilta vältyttiin. Emil Fedorov aiheutti vastustajan puolustukselle jatkuvasti painetta määrätietoisilla murtautumisilla, kunnes 70 min kohdalla työ palkittiin Ruotsin puolustuksen joutuessa kaatamaan ”Empun”. Niko Nissinen tasoitti 2-2 lukemiksi rankkarista. Suomella oli jo tätä ennen mahdollisuus tasoitukseen, mutta Ruotsin maalissa Joel Othén sai torjuttua Suomen rankkarin.
Juho Liukkosen kolistellessa ylärimaa onnistui puolestaan Samuli Helavuori ja vei Suomen 2-3 johtoon hienolla laukauksella kaaren takaa.
Viimeinen kaksikymmentä minuuttia oli molemmilta joukkueilta kauden alkuun nähden ajoittaa hyvää peliä.
Elias Gillgren Suomen pakkina onnistui ensimmäisessä miesten maaottelussa hyvin ja saikin kiitosta valmentajakaksikolta. Myös Emil Fedorovin erittäin hyvä karvauspeli teki vaikutuksen valmennusjohtoon.
– Ruotsi ei ollut tänään huono vaan me pelasimme täysin suunnitelmien mukaan. Kurinalaisuus ja koko joukkueen tahtotila ratkaisi tänään voiton meille, kertoi päävalmentaja Antti Parviainen tyytyväisenä ottelun jälkeen.
– Jokainen voitettu ottelu vie meitä kansainvälisellä tasolla eteenpäin joukkueena, jatkoi valmentaja Ari Holopainen.
– Nyt alamme keskittyä jo huomiseen kohtaamiseen.
Suomi ja Ruotsi kohtaavat huomenna uudelleen klo 10.00.
Lähde: Tiedote
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Naisurheilijan auringonottovideo sai fanit sekaisin – ”Miten tämä on laillista?”
- Kristiina Mäkelän kesäkuva ällistytti – ”Kuin supermalli”
- Se oli menoa – hiihtotähti Ristomatti Hakolan oven takana odotti karu yllätys
- Conor McGregorille järjetön haaste – ”Tästä tulee ruumiita”
- Melkoinen laite – Kerttu Niskanen istahti poskettoman kalliiseen suomalaiseen menopeliin
- Se oli siinä – IL: Suomen hiihtotähti sai shokkiuutisen
- Uutispommi Iivo Niskasesta tipahti – IS:lle ladattiin selvää tekstiä
- Wilma Murto vaikeuksissa – näin valmentaja kommentoi
- Nuori suomalainen naispelaaja intiimissä suhteessa valmentajansa kanssa – koko totuus paljastui
- Riitta-Liisa Roposen kesäinen muodonmuutos häikäisi – ”Näytät mahtavalta”
- Lähes ilman rihman kiertämää – naismallien uusi urheiluliiga puhuttaa
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaistähti jysäytti kunnon keihäskaaren
- Hirmuinen kiskaisu – Suomessa huikea keihäskaari
- Salihessu aukoi päätään 75-vuotiaalle Arnold Schwarzeneggerille – Iso-Arskan vastaus oli jäätävä
- Kisat voi unohtaa – hiihdon maailmantähti, 29, on raskaana
- Nuori suomalainen naispelaaja intiimissä suhteessa valmentajansa kanssa – koko totuus paljastui
- Nyt paloivat päreet – Venäjältä hyytävä viesti Suomen suuntaan
- Riitta-Liisa Roposen kesäinen muodonmuutos häikäisi – ”Näytät mahtavalta”
- Krista Pärmäkoski kuuli nämä tylyt sanat liian monta kertaa – nyt sai riittää
- HS esitti Tuomas Sammelvuolle suoran kysymyksen Venäjästä – vastaus oli melkoinen