Tuula Tenkasen ja Tapio Nirkon vauhti riitti kärkikamppailuun Japanissa – Kisa oli Tenkasen vuoden viimeinen: ”Nyt ohjelmassa fysiikkatreeniä ja opiskelu”
Kuva: Getty Images
Tuula Tenkanen ja Tapio Nirkko sijoittuivat purjehduksen olympialuokkien maailmancupissa Japanissa kärkijoukkoon. Tenkanen oli sunnuntain mitalilähdössä kolmas ja päätti regatan viidenteen sijaan. Nirkko ei päässyt kohentamaan seitsemättä sijaansa, kun Finnjollien mitalilähtö peruttiin tuulen muututtua Enoshimassa liian kevyeksi ja epätasaiseksi.
– Purjehdimme mitalilähdön kevyessä tuulessa ja isossa mainingissa. Olen ihan tyytyväinen tähän päivään, ja erityisesti ensimmäiseen myötätuuli- ja toiseen vastatuuliosuuteeni, Tenkanen sanoo.
– Tämä olikin tämän vuoden viimeinen kisani. Nyt on ohjelmassa fysiikkatreeniä ja opiskelua kotimaassa. Marras-joulukuun vaihteessa leireilen Portugalissa, ja seuraava kisani on Miamin maailmancup tammikuun lopussa.
Nirkko viihtyi kesän 2020 olympiavesillä, joilla hän seilasi ensimmäistä kertaa.
– Aika mielenkiintoinen ja avoin paikka, jossa on isoa maininkia tuulen suunnasta riippumatta. Kisan lopputuloskin oli ihan kohtalainen. Positiivisinta oli, että sain lauantaina kaksi lähtövoittoa, Nirkko kommentoi.
Laser radialin kultaa Enoshimassa tuuletti Alankomaiden Marit Bouwmeester ja Finnjollien maailmancup-kilpailun voitti hänen maanmiehensä Nicholas Heiner.
Suomalaisten lopputulokset, Enoshima:
Tuula Tenkanen, Laser radial: 5. (3. mitalilähdössä)
Tapio Nirkko, Finn: 7. (mitalilähtöä ei voitu purjehtia)
Sinem Kurtbay/Janne Järvinen, Nacra17: 15.
Oskari Muhonen, Finn: 16.
Noora Ruskola/Mikaela Wulff, 49er FX: 22.
Monika Mikkola, Laser radial: 25.
Kaarle Tapper, Laser standard: 33.
Lähde: Suomen Purjehdus ja Veneily ry, tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- Otto Virtasen Wimbledon-unelma murskaantui – yksi hetki muutti kaiken
- Elina Lampela rikkoi hiljaisuuden – paljasti rankan puolen vuoden kulissien takaa
- Italian sprinttitähti hurja aika – vain Usain Bolt on juossut kovempaa
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Wimbledonissa nähtiin vahva suomalaisnäytös – Heliövaara ja Patten etenivät helposti jatkoon
- Olympiahistoriaa tehnyt taitoluistelulegenda on kuollut – saavutus jäi ikuisesti historiaan
- Pikajuoksija Riku Illukka pamautti hurjan ajan taululle!
- Ex-maajoukkuehiihtäjän elämä muuttui täysin – ei kaipaa takaisin ladulle
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Olympiahistoriaa tehnyt taitoluistelulegenda on kuollut – saavutus jäi ikuisesti historiaan
- Suomen ennätysnainen tekee paluun loukkaantumisen jälkeen – ”Olen hieman keskeneräinen”
- Nooralotta Neziri teki paluun kilparadoille
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Pikajuoksija Riku Illukka pamautti hurjan ajan taululle!
- Topi Raitanen palaa vihdoin radalle – yllätysratkaisu herättää huomiota
- Surullinen tieto Unkarista – arvokisamitalisti kuoli parvekepudotuksessa