Karjalainen: Yksi suomalaisen keihäänheiton kärkinimistä vaihtaa valmentajaa – entinen olympiavoittaja ottaa ohjat käsiinsä
Kuva: Juha Tamminen
Keihäänheittäjä Heidi Nokelainen on palkannut valmentajakseen olympiavoittaja Heli Rantasen, uutisoi Karjalainen.
Vuoden 2016 Suomen mestari kertoo, että Rantanen oli jo ollut pienoisesti yhteistyössä hänen kanssaan parin viime kauden ajan.
– Yhteistyömme alkoi kaksi vuotta sitten perustetun Keihäsnaiset60-yhdistyksen myötä. Aluksi Heli teki mentorointia ja vähitellen mukaan alkoi tulla valmennuksellista puolta, Nokelainen sanoo Karjalaiselle.
– Meillä kemiat kohtasivat ja halusin rinnalleni entisen urheilijan. Olen päässyt fyysisesti jo aika hyvälle tasolle, ja nyt saan apua myös henkisellä puolella. Entinen urheilija tietää, millaisia ajatuksia toinen käy läpi ja mitä arvokisoissa vaaditaan, hän jatkaa.
Pari viime kautta ovat olleet Nokelaiselle vaikeita. Naisen ennätys 62,12 on elokuun 2016 satoa.
Lähde: Karjalainen
LUE MYÖS:
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas