McGregor osaa antaa jo tunnustusta Nurmagomedoville
UFC-kohuottelussa Habib Nurmagomedoville hävinnyt Conor McGregor on kohun jo jokseenkin laannuttua julkaissut Instagram-tilillään omia kommenttejaan ottelusta.
Puheet ovat jo paljon maltillisemmat aiempaan kiehumiseen verrattuna.
– Hän yllätti oikealla suorallaan, mikä muutti koko ottelun suunnan. Iskun jälkeen hän otti etäisyyttä, mikä oli viisas liike. Se kuuluu lajiin, joten siinä ei ollut ongelmaa. Hyvin pelattu.
– En kunnioittanut hänen pystyottelemistaan yhtään valmistautuessani otteluun, joten en harjoitellut sitä erityisesti. Sitä ei tule tapahtumaan uudestaan, irlantilainen totesi.
Ottelu alkoi kääntyä mestaruuden haastajana toimineen McGregorin kannalta jo parempaan suuntaan, kunnes miehen omien sanojen mukaan homma luisui uudelleen käsistä.
– Kamppailu-urani huonoimman erän jälkeen kolmas erä oli minun heiniäni. Neljännessä erässä palautumiseni ei ollut sillä tasolla, jolla sen olisi pitänyt olla. Ajauduin huonoon asemaan ja tein kriittisen virheen, mikä paljasti selkäni. Lopulta minut lyötiin rehellisesti, mies summasi.
Lopuksi McGregor vakuutti palaavansa takaisin kehiin itseluottamuksella ja kertoi toivovansa saavansa joskus vielä uusintaottelun Nurmagomedovia vastaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – olutta ja Jägermeisteria kisassa litkinyt hiihtäjä ulos!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä