Suomen menestynein urheilija lajissaan lopettamassa uraansa – Avautui sosiaalisessa mediassa ongelmistaan

Suomalainen snookerpelaaja Robin Hull avasi loukkaantumistilannettaan sosiaalisessa mediassa ja vihjasi vahvasti, että ura saattaa päättyä meneillään olevaan kauteen.
Suomen menestynein pelaaja on hävinnyt tällä kaudella viisi seitsemästä ottelustaan, eikä ole selvinnyt toiselle kierrokselle kertaakaan pelaamissaan turnauksissa.
44-vuotias jakoi Twitteriin tekstin, jossa kertoo syyn, miksi hän ei ole viime aikoina menestynyt toivotulla tavalla.
– Kuitit matseista alkaa oleen jo sitä luokkaa, että en kestä enää. Vuoden 2017 lopussa sain diagnoosin servikaalisesta dystoniasta, hakeuduin silloin neurologille pään ja vasemman käden vapinasta. Samantyyppistä vaivaa on ollut jo vuodesta 2006 hyvin lievänä, mutta puhkesi kunnon kukkaan ekaa kertaa 2016. Silloin laitoin kilpastressin piikkiin ja hommaa jatkettiin huulta purren, 44-vuotias Hull kirjoittaa.
– Nykyään päivittäisen fysion ja niskaan laitettavien botox-piikkien avulla olen saanut paljon apua, mutta joku raja on kuitenkin ylittynyt lähiaikoina, koska kisapelaaminen on enemmän arvailua kuin kontrollia johtuen vapinasta ja jäykkyydestä. Realistisesti ajatellen tässä mennään vikalla suoralla, päätös ensi toukokuussa. Tätä kautta on kuitenkin runsaasti jäljellä ja tahtoa riittää kuin pienessä kylässä. Irti otetaan mikä lähtee, Hull vihjasi uransa päättymisestä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Iivo Niskaselle shokeeraava viesti Norjasta
- Paljastus: Tämä näky oli liikaa – Lotta Harala oli romahtaa Ylen suorassa lähetyksessä
- Yle: Suomalainen aituritähti koki suuren surun – ”Kova paikka”
- Suomalaisseuralta suru-uutinen: Legendaarinen urheilumies on kuollut
- Saara Keskitalo voitti kaikki – sitten tuli ällistyttävä paljastus
- Miten tämä on mahdollista? EM-sankari Ilona Monoselta uskomaton temppu
- Dorothea Wierer yllätti kylpyvideollaan – ampumahiihtäjän fanit olivat heti sulaa vahaa
- Siinä on miehellä auto: Remi Lindholm kaahailee tällaisella menopelillä Suomessa
- Suvi Minkkinen koki hermoromahduksen – tästä on kyse
- Salainen ihailija yllätti Anne Kyllösen – naista odotti melkoinen näky
- Siinä on miehellä auto: Remi Lindholm kaahailee tällaisella menopelillä Suomessa
- Nyt kävi huonosti: Riitta-Liisa Roponen sai kylmää kyytiä
- Suvi Minkkinen koki hermoromahduksen – tästä on kyse
- Kunnon kaari – Suomen keihäsässä voitti kaikki maailmalla
- Jasmi Joensuu julkaisi romanttisen kuvan – uusi rakas pääosassa
- Miten tämä on mahdollista? EM-sankari Ilona Monoselta uskomaton temppu
- Kunnon pommi: Krista Pärmäkoski tiputti shokkiuutisen
- Suomalaisseuralta suru-uutinen: Legendaarinen urheilumies on kuollut
- Salainen ihailija yllätti Anne Kyllösen – naista odotti melkoinen näky
- Saara Keskitalo voitti kaikki – sitten tuli ällistyttävä paljastus