Historiallinen päätös suomalaisessa urheilussa – Liitto sallii pelaajan määrittää sukupuolensa itse

Kilpabridgessä pelaaja saa määrittää sukupuolensa nyt itse
Suomen Bridgeliitto (SBL) on päättänyt, että vastedes sen järjestämissä kilpailuissa jokaisella pelaajalla on oikeus määritellä sukupuolensa itse tai olla määrittelemättä sitä.
SBL:n päätös on uraauurtava suomalaisessa urheilussa. SBL on ensimmäinen Suomen Olympiakomiteaan kuuluva lajiliito, joka lähtee kilpailutoiminnassaan sukupuolen moninaisuudesta ja on kirjannut sen liittokokoustason päätöksellä kilpailumääräyksiinsä. Olympiakomitean jäsen SBL on ollut kesäkuusta 2018 lähtien.
SBL haluaa kunnioittaa päätöksellään yhdenvertaisuutta.
– Meille tämä on arvokysymys. Lajimme on luonteeltaan hyvin yhdenvertainen, sillä älyurheilussa sukupuoli, ikä tai fyysinen vamma ei määritä menestymisen mahdollisuuksia, kuten perinteisemmissä urheilulajeissa. Meille on erittäin tärkeää huomioida yksilöiden oikeudet toiminnassamme. Syyskokouksen tekemä yksimielinen päätös kilpailumääräysten kirjauksesta kertoo, että tämä on koko lajiyhteisömme päätös, kertoo toiminnanjohtaja Hulda Ahonen Suomen Bridgeliiton tiedotteessa.
SBL:n päätös koskee käytännössä vain naisten ja sekaparien kisoja. Bridgeä pelataan pareittain, ja naisten kilpailussa parin molempien pelaajien itse määrittelemän sukupuolen tulee olla nainen. Seka- eli mixed-parien kisoissa toisen pelaajan ilmoittaman sukupuolen tulee vastedes olla nainen ja toisen pelaajan jokin muu.
– Vielä emme ole pelanneet yhtään naisten- tai mixed-kilpailua tämän päätöksen voimaantulon jälkeen. Pientä pohdintaa harrastajien keskuudessa on ollut siitä, voivatko jotkut käyttää tätä oikeutta väärin. Uskomme kuitenkin, että kilpapelaajamme ymmärtävät, ettei kyse ole asiasta, joka olisi vitsi tai mitätön. He kunnioittavat kanssaihmisiään, sillä etteivät lähde pilailemaan tai laskelmoimaan monelle niin henkilökohtaisella ja merkityksellisellä asialla, Ahonen jatkaa.
Miehille kilpabridgessä ei ole tähänkään asti ollut omaa sarjaa. Miehet pelaavat avoimessa luokassa, johon myös naiset ja muunsukupuoliset voivat osallistua. SBLssa on noin 1400 jäseneksi rekisteröitynyttä pelaajaa, joista 29% on määritellyt sukupuolensa naisiksi.
SBL:n päätös koskee vain sen omia kilpailuja. Lajin kansainväliset kattojärjestöt noudattavat omia sääntöjään.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”