Mikko Korhosen kausi World Cupin myötä paketissa – tienasi kauden aikana lähes miljoonan: ”Keho on aika finaalissa”
Kuva: Getty Images
Suomi on sijoittunut joukkueella Mikko Korhonen – Mikko Ilonen jaetulle 18:nnelle sijalle golfin World Cupissa Australian Melbournessa. Suomi teki sunnuntaina foursome-pelimuotoisella (pelaajat lyövät vuorotellen) päätöskierroksella tuloksen 71 (-1).
Yhteistulos oli -8. Eroa kilpailun voittaneeseen Belgiaan (Thomas Pieters – Thomas Detry) kertyi viisitoista lyöntiä. Toisen sijan kilpailussa jakoivat Meksiko ja isäntämaa Australia.
– Hyvää peliä tänään (sunnuntaina) joukkueelta. Pienen analyysin jälkeen tulimme siihen tulokseen, että tällaisella puttipelillä saa tätä. Kenttäpelissä emme hävinneet yhtään kärjelle. Kiva lopettaa kausi hyvään kierrokseen, Mikko Korhonen sanoi.
– Täällä World Cupissa mentiin joukkueena ja pelattiin myös toiselle. Se auttoi jaksamaan, sanoi kaudella peräti 27 kisaa pelannut Korhonen.
Kilpailu oli Mikko Korhoselle jo 27:s ja viimeinen kuluvalla kaudella. Hän sijoittui Euroopan kiertueen pistelistalla 46:nneksi ja ansaitsi palkintorahaa World Cup mukaan lukien noin 930 000 euroa. Korhonen voitti kaudella yhden kilpailun ja sijoittui sen lisäksi kolmen parhaan joukkoon kolmesti.
– Pelasin käytännössä kauden mittaan sunnuntaina kärkisijoista 7–8 kertaa ja niistä puolissa ylsin kolmen parhaan joukkoon. Se on minun kirjoissani hyvä saldo.
Korhonen käynnistää kauden 2019 tammikuussa.
– 27 kisaa on oma ennätys kirkkaasti. Neljä kisaa putkeen kauden loppuun oli kova veto. Tiesin kyllä, että se ei tule olemaan helppoa, mutta siitäkin selvittiin. Olo on kuitenkin hyvä ja ajatus on jo treeneissä ja ensi kaudessa. Keho on aika finaalissa, mutta mieli on yllättävän skarppi.
Lähde: Korhosen tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon