17-vuotias suomalaisnuorukainen teki tennishistoriaa!
Kuva: Getty Images
17-vuotias Otto Virtanen on jälleen tekemässä suomalaista tennishistoriaa. Virtanen on edennyt ensimmäisenä suomalaisena kaksinpelin välieriin legendaarisessa Orange Bowl -junioriturnauksessa Yhdysvalloissa.
Orange Bowl on korkeimman A-kategorian ITF-junioriturnaus. Turnauksessa pelaavat maailman parhaat juniorit ja koitosta pidetäänkin epävirallisena alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuna.
Virtasen otteet massakentillä pelattavassa turnauksessa ovat olleet vakuuttavia läpi viikon. 13. sijoitettu suomalainen selvitti kaksi ensimmäistä kierrosta ilman erätappioita. Kolmannella kierroksella vastus oli ennakkoon kovin mahdollinen, kun verkon toisella puolella oli ykköseksi sijoitettu maailmanlistan viides Adrian Andreev (BUL). Virtanen ei haasteesta häkeltynyt, vaan jatkoi tehokkaiden peruslyöntiensä voimin ja teki yllätyksen eräluvuin 6-4, 6-4. Andreev on voittanut tänä vuonna muun muassa alle 18-vuotiaiden EM-hopeaa ja US Openin poikien nelinpelin.
Puolivälierässä vastaan asettui tuttu seitsemänneksi sijoitettu brittiläinen Anton Matusevich. Kaksikko oli kohdannut toisensa tämän vuoden kahdessa viimeisimmässä Grand Slam -turnauksessa. Virtanen oli vahvempi US Openin ensimmäisellä kierroksella ja Matusevich Wimbledonin kolmannella kierroksella. Edellisten otteluiden tapaan myös tästä ottelusta tuli tasainen. Brittiläinen vei ensimmäisen erän 6-4, mutta Virtanen onnistui käätämään kaksi seuraavaa erää itselleen lukemin 6-3, 6-3.
– Hyvin luistaa, pelini toimii tällä hetkellä. Olen pelannut hyvää massatennistä koko viikon, kommentoi Virtanen.
Lauantai-iltaisessa välierässä tulee vastaan sijoittamaton argentiinalainen Alejo Lorenzo Lingua Lavallen. Ottelu pelataan toisena kentällä, jossa pelit alkavat Suomen aikaa klo 17:00.
Lähde: Tennisliitto
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Johanna Matintalo romahti – valmentaja reagoi heti
- Urheilupomolta rehellistä puhetta Ylellä – myönsi maastohiihdon todellisen ongelman
- Suomen olympiahaaveet sulivat viimeisillä kilometreillä – henkilökohtaiset mitalit jäivät haaveeksi
- Therese Johaug vihjasi paluusta – lähetti viestin Frida Karlssonille
- Täysi suksikaaos 50 kilometrillä – nappasi kilpailijan sukset
- Norjalaisten kultataistossa kuohui – Kläbo paljasti turhautumisensa
- Lindsey Vonn tyrmää syytökset itsekkyydestä – julkaisi napakan vastauksen
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Donald Trumpin olympiasuunnitelmiin muutos
- Hiihtomaajoukkueen jäsenten toiminta herätti ihmetystä Ylellä – HS ja IL saivat valmentajat kiinni
- Norjalaisten kultataistossa kuohui – Kläbo paljasti turhautumisensa
- Therese Johaug vihjasi paluusta – lähetti viestin Frida Karlssonille
- Täysi suksikaaos 50 kilometrillä – nappasi kilpailijan sukset
- Hiihtomaajoukkueen jäsenten toiminta herätti ihmetystä Ylellä – HS ja IL saivat valmentajat kiinni
- Olympiakomitealta karmea tieto Iivo Niskasesta
- MTV: Suvi Minkkinen puhuu nyt uransa jatkosta: ”Vähän alkoi mieli kääntyä”
- Suomen olympiahaaveet sulivat viimeisillä kilometreillä – henkilökohtaiset mitalit jäivät haaveeksi
- Lindsey Vonn tyrmää syytökset itsekkyydestä – julkaisi napakan vastauksen
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Suomen hiihtomaajoukkueessa uusi sairaustapaus