Liiganousija Karhut oli lähellä jättiyllätystä – TPS eteni Cupissa välieriin ja otti tärkeät pisteet
Kuva: Juha Tamminen
Salibandyliigan lauantain pääkamppailu nähtiin Seinäjoki Areenalla, jossa SPV ja TPS ratkoivat liigapisteiden ja TEHO Sport Suomen Cupin välieräpaikan kohtalon tuplapanosottelussa. Pidemmän korren SPV:n 25-vuotisjuhlaottelussa veti 1818-päisen yleisön harmiksi lopulta TPS, joka voitti 8-7 Janne Hoikkasen komealla jatkoaikamaalilla.
TPS johti avauserän jälkeen 4-1, toisessa 6-4 ja vielä kolmannen puolivälissäkin 7-6, mutta Harri Karjalan kaukolaukaus nosti sitkeät Peliveljet vielä tasoihin ja plakkariin yhden liigapisteen. Jatkoajalla eivät isännät enää saaneet tasoitusmahdollisuutta, kun Janne Hoikkanen kruunasi komean soolonsa kiertämällä SPV:n maalin ja kiepauttamalla ratkaisun vanhanaikaisella.
Miesten TEHO Sport Suomen Cupin välieräjoukkueet ovat näin TPS, Classic, Happee ja Divarin FBC Turku.
Porissa liiganousija Karhut sai taipua EräViikingeille rangaistuslaukauskisassa 8-9, vaikka johti vielä kolmannessa erässä kahdella maalilla ja alle kaksi minuuttia ennen päätössummeria 8-7. Vain neljä sekuntia vieraiden aikalisän jälkeen EräViikinkien Lauri Kapanen nosti illan neljännellä osumallaan lukemiksi 8-8 Janne Hyvösen kirjauttaessa ottelun viidennen syöttöpisteensä. Rangaistuslaukauskisassa onnistuivat EräViikingeiltä Mika Moilanen ja Roni Laasonen, Karhuilta vain Eero Harjula.
Illan kolmannessa liigaottelussa OLS haki maukkaat vieraspisteet Hämeenlinnasta kaatamalla Steelersin 7-3. Tuukka Haudanlampi sekä Tatu Kiipeli laukoivat oululaisille kaksi maalia mieheen Petri Niemelän kootessa 1+1 ja Tuukka Kiviojan 0+2.
Sunnuntaina Salibandyliigassa pelataan ottelut LASB–Karhut, SPV–Oilers, Nokian KrP–Westend Indians ja Happee–EräViikingit.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suuri suru: 30-vuotias MMA-tähti menehtyi pelastaessaan teinityttöjä
- Putinin väitetty rakastajatar myrskyn silmässä – raivokas palaute levisi Venäjällä
- Mitä ihmettä? Tenniksen kohupelaaja pudotti housunsa kesken ottelun
- “Kaikki meni roskiin” – Suomen miesjuoksijan kausi ohi ennen alkua
- Topi Raitaselta huippu-uutinen pitkän tuskan jälkeen – julkaisi odotetun videon
- Suomen alppihiihtoon iso muutos – uusi päävalmentaja palaa Norjasta
- Keihäslegendan pojat herättävät huomiota yleisurheilupiireissä – luvut kovempia kuin isällä samassa iässä
- EM-edustaja juoksi loukkaantuneena maaliin asti – julkaisi pysäyttävän viestin
- Miljardiluokan urheiluhanke muuttui dramaattisesti – näin uusi areena nyt toteutetaan
- Suomalainen CS-tähti dominoi miljoonaturnauksessa – jättipotti kilahti tilille
- Suomen uusi supertähti nousi rytinällä – Ella Mikkolan hurja muutos hämmästyttää
- “Kaikki meni roskiin” – Suomen miesjuoksijan kausi ohi ennen alkua
- Suomen maajoukkuehiihtäjä hirmuvedossa – ruotsalaistähdet eivät pysyneet kyydissä
- Jasmi Joensuu ja Leijonat-hyökkääjä: iso elämänmuutos!
- Krista Tervo julkaisi bikinikuvan harjoitusleiriltä – Emma Tainio riensi heti kommentoimaan
- Makwan Amirkhani pysäytti Nokia-areenan – suora viesti presidentti Stubbille räjäytti yleisön
- Keihäslegendan pojat herättävät huomiota yleisurheilupiireissä – luvut kovempia kuin isällä samassa iässä
- Suomalainen työnsi ylivoimaisen voiton – sitten tuli yllättävä arvio
- EM-edustaja juoksi loukkaantuneena maaliin asti – julkaisi pysäyttävän viestin
- Topi Raitaselta huippu-uutinen pitkän tuskan jälkeen – julkaisi odotetun videon