Salibandyliigassa jälleen kova kärkikamppailu – ”Heidän potentiaalinsa on hirmuinen”

Salibandyliigassa kakkosena majaileva SPV Seinäjoki kärsi eilen katkeran tappion Turun Palloseuralle jatkoajalla. Tänään sunnuntaina SPV:n kovat pelit jatkuvat, kun joukkue kohtaa Oilersin. Vastus ei ainakaan paljoa helpotu lauantaisesta.
– Ei todellakaan. Oilers näytti meille kaapin paikan marraskuun alussa, kun he löivät melkoisella öljylekalle taululle ensimmäisen erän aikana lukemat 7-1, SPV:n päävalmentaja Tommy Koponen kertaa SuomiUrheilulle viime kohtaamista.
– Heidän potentiaalinsa on hirmuinen. Oilersilla on nuoria miehiä, jotka ovat pärjänneet MM-tasolla. Odotan, että heidän pelinsä vain paranee kauden mittaan, Koponen jatkaa.
Espoolaisseura on sarjataulukossa viidentenä.
– Heillä on potentiaalia pärjätä. Siihen nähden he ovat pelanneet välillä huonosti. Nyt kuitenkin tiedämme, että seitsemää maalia heille ei voi antaa eteen, eikä viiden minuutin jäähyjä kannata ottaa.
Viime kerralla SPV:n alivoima ei toiminut Oilersia vastaan. Koposen mukaan sitä on kuitenkin harjoiteltu kauden mittaan.
– Se on viikkoharjoittelussa aina mukana. Harjoittelemme paljon sijoittumista ja käymme asioita paperilla läpi. Emme saa treeneissä kuitenkaan aina sitä samaa alivoimamiehitystä harjoiteltua, koska joidenkin pitää pyörittää myös sitä ylivoimaa.
SPV:n erikoistilannepelaamista rajoittaa se, että joukkueessa ei ole rightin pelaajia. Ensi kaudella asia saattaa olla toisin.
– Meillä kasvaa omasta takaa junioreissa hyviä rightin pelaajia. Hakasen Riku johtaa B-poikien SM-sarjassa pistepörssiä, vaikka ei ole ollut läheskään kaikissa peleissä. A-junioreissa Mäenpään veljekset ovat sellaisia, joilla voi olla rahkeita pelata jo ensi kaudella liigassa, seuran perustajajäsen Koponen arvioi.
SPV isännöi Oilersia sunnuntaina klo 17.00
Jesse Happonen
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Mitään ei pitänyt olla tehtävissä – Lotta Harala sai pysäyttävän viestin
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi