SPV-leirissä kunnioitetaan TPS:n maailmanmestareita – ”Jos he pääsevät vauhtiin, meille tulee vaikea peli”
Kuva: Juha Tamminen
Salibandyliigan lauantain kierroksella nähdään kärkiottelu, kun sarjakakkonen SPV Seinäjoki isännöi Turun Palloseuraa, joka hengittää seinäjokisten niskaan vain pisteen päässä. Ottelussa on tuplapanos, sillä voittaja etenee myös Teho Sport Suomen Cupin välieriin.
SPV:n perustajajäsen ja pitkäaikainen päävalmentaja Tommy Koponen ei kiistä ottelun massiivisia panoksia. Kumpikin joukkue himoitsee sarjataulukon kakkospaikkaa, jotta keväällä tie pudotuspeleissä olisi vähemmän kivinen.
– Näinhän se on. Siinä ratkeaa cupin jatkopaikka ja samalla se on sarjataulukon kannalta iso ottelu.
– Ajatus oli aluksi, että pelit pelataan eri matseina, mutta runkopäivä 22.12 ei sopinut TPS:lle, koska heidän kotihallinsa oli varattu. He sitten luopuivat kotiottelustaan ja pelaamme sen cupin samassa pelissä täällä pois. Sinällään se oli hyvä, että kaikki pääsivät viettämään vähän pidemmän joulun, Koponen kertoo SuomiUrheilulle.
SPV on ehtinyt valmistautua hyvin TPS-otteluun joulun jäljiltä.
– Meillä oli vajaan viikon tauko. Tapaninpäivänä palasimme harjoituksiin ja olemme nyt treenanneet muutaman päivän. Lauantainakin käymme ennen peliä Areenalla, jotta jalka on valmiina, valmentaja toteaa.
Hän tietää, että vastus on kova.
– He ovat olleet jo useamman vuoden sarjan kärkipäässä runkosarjassa. Kyllä he kuuluvat tällä hetkellä sarjan kovimpiin jengeihin.
– Kesän ennakoiden mukaan emme ole todellakaan ennakkosuosikki, mutta millään ennakoinneilla ei ole tässä kohtaa hirveästi väliä.
Palloseura vahvistui paperilla selvästi tälle kaudelle. Rosteri on jopa seurahistorian nimekkäin. Joukkueen hyökkäyksessä kirmaa kaksi tuoretta maailmanmestaria.
– TPS on kesän siirtomarkkinoiden voittaja.
– Miko Kailiala on siellä selvä ratkaisupelaaja ja Hautaniemen Mikko on toinen. Jos he pääsevät vauhtiin, meille tulee vaikea peli, Koponen arvioi.
Kyseinen kaksikko ei tule saamaan todennäköisesti ilmaiseksi maaliakaan, sillä heillä on vastassa Suomen kultajoukkueen kokenut maalivahti Eero Kosonen.
SPV:n ja TPS:n välinen huippuottelu alkaa klo 17.00.
Jesse Happonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yle: Teemu Pasanen rikkoo hiljaisuuden – suora vastaus Perttu Hyvärisen rajuun väitteeseen
- Olympialaisten rakennustyöt rajusti myöhässä
- Kerttu Niskaselta raju paljastus Ylelle: ”Sanoin siinä jo ääneen, että olympialaiset olivat tässä”
- Presidentti Alexander Stubb lähtee olympialaisiin
- Hilla Niemelän somepostaus – somekansa riensi kommentoimaan
- Yle: Aino-Kaisa Saariselta koruton väite Johannes Kläbostä – ”Hänen ainoa akilleen kantapäänsä”
- Olympialaisten ensimmäinen doping-käry: Suvi Minkkisen kilpasisko jäi kiinni!
- Voitelupäällikkö kertoo Ylelle – ”Lähes jokaisella suomalaishiihtäjällä on olympialaisissa mukana uusia kohusuksia
- Krista Pärmäkoski saa huiman kunniatehtävän olympialaisissa – vierellä yllättävä Leijonat-pelaaja!
- Iivo Niskasen kilpakumppanilla mahdollisuus tehdä historiaa
- Olympialaisten ensimmäinen doping-käry: Suvi Minkkisen kilpasisko jäi kiinni!
- Ristomatti Hakolalta karmea hyytyminen olympialaisten alla
- Yle: Nyt jyrähti Perttu Hyvärinen – raju väite kulissipelistä!
- IS: Olympiavoittaja lausui suoran mielipiteen Krista Pärmäkoskesta – ”Suomen hiihto ei ole ihan niin hyvässä tilassa”
- Ylen asiantuntija ampui alas väitteet Ristomatti Hakolasta: ”Niin ei tule käymään”
- Sami Jauhojärvi avautui Iivo Niskasesta: ”Se harmittaa minua”
- Olympialaisten selostajat 2026 – televisio ja radio
- Tanja Poutiaisen entinen kilpakumppani on kuollut
- Rallit-sivusto: Kalle Rovanperä lähti kisoista
- Krista Pärmäkoski saa huiman kunniatehtävän olympialaisissa – vierellä yllättävä Leijonat-pelaaja!