Suomalaiset hyville sijoituksille Vuokatissa – ”Tämä luo jatkoa ajatellen enemmän odotuksia”
Kuva: Getty Images
Näkövammaisten luokassa kilpaileva Inkki Inola oli kuudes ja kelkkahiihtäjä Sini Pyy seitsemäs parahiihdon maailmancupin avauspäivänä Vuokatissa.
Näkövammaisten 10 kilometrin perinteisen voitti Ruotsi Zebastian Modin oppaansa Jerry Ahrlinin kanssa. Inola hävisi 4.07,6. – Yllättävän hyvä hiihto, lähtökohdat kisaan olivat vähän huonot. Kesä ja syksy menivät treenien kannalta tosi hyvin, viimeinen kuukausi on ollut todella haastava palautumisen kannalta. Erot olivat harvinaisen pienet, edellisinä vuosina kärkeen on ollut isommat erot. Tämä luo jatkoa ajatellen enemmän odotuksia, vaikka toki tämä pertsan kymppi oli täällä varmaan päämatkani, Inola sanoi Hiihtoliitolle. Kelkkahiihtäjien vitosella voiton vei Norjan Birgit Skarstein, täksi kaudeksi uuteen kelkkaan ja hiihtoasentoon totuttautuva Sini Pyy hävisi 5.04,2. – Ihan ok, kelkka toimi hyvin ja paremmin kuin tähän asti missään tehotreenissä on toiminut. Hiihtäjä pitää vielä saada kuntoon. Uskon, että aika nopeastikin voidaan saada hyviä tuloksia aikaan. Aloitetaan vähän niin kuin alusta taas, mutta siihenhän mie olen tottunut, Pyy sanoi Hiihtoliitolle. Parahiihdon maailmancup jatkuu torstaina vapaan matkoilla.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Wilma Murto teki paljastuksen tulevaisuudestaan Atleetille
- Yle: Suomalaivalmentajalta yllättävä paljastus olympialaisten bileistä
- Tässä ovet lajiensa parhaat suomalaiset vuonna 2025
- HS: Jari Saario teki radikaalin päätöksen!
- Suomen maajoukkuehiihtäjältä ikävää tietoa
- Entinen olympiamitalisti kuoli traagisesti onnettomuudessa
- Jättiyllätys – Joensuu ja Niskanen ulkona maailmancupista
- Kokenut arvokisahiihtäjä putoamassa olympiakoneesta
- Ampumahiihto: Ranska huijasi härskisti – ei rangaistuksia
- Hiihdon Suomen Cup 2026 – Tampere

- Jymykäänne: Ruotsin pikajuoksutähti haluaa edustaa Suomea!
- Karmea mahalasku – Remi Lindholm paljasti Seiskalle nyt karun totuuden
- Ampumahiihto: Ranska huijasi härskisti – ei rangaistuksia