Tyson Furyn promoottori kertoi mielenkiintoisen yksityiskohdan Wilder-ottelun tapahtumista
Kuva: Getty Images
Deontay Wilderin ja Tyson Furyn spektaakkelimaisesta raskaansarjan titteliottelusta on jo yli viikon päivät, mutta ottelu on silti esillä päivittäin. Tällä kertaa ottelu on pinnallla Furyn promoottori Frank Warrenin kommenttien myötä.
Tai oikeastaan kyseessä on vastakommentit, kun Warren sanoi oman mielipiteensä tuomari Jack Reissin toiminnasta. Reiss joutui Wilderin hampaisiin hitaan laskemisensa vuoksi. Wilder iski Furyn ottelussa kanveesiin kahdesti, mutta jenkkiottelijan mukaan Reiss alkoi laskemaan viivytellen, jonka avulla Fury ehti nousta pystyyn ja takaisin taistoon.
Warren kumoaa väitteet ja paljastaa tuomarin ja nyrkkeilijöiden välisen keskustelun ennen ottelua.
– Tuomari teki pukutilassa heille laskentatapansa hyvin selväksi. Hän sanoi, että ”Jos jompi kumpi menee kanveesiin, alan laskemaan. Jos olet pystyssä ennen kymmentä, pyydän sinua ottamaan kolme askelta joko vasemmalle tai oikealle tai taakse.”
– Näin hän sanoi pukuhuoneessa kummallekin ottelijalle. Mielestäni hän on fantastinen tuomari, joka piti ottelun flown yllä ja teki juuri niin kuin oli ennen ottelua sanonut, Warren kehui.
Furylla kesti melkoisen kauan päästä ylös viimeisen erän Wilderin iskusta, joka vei hänet hänet kanveesiin.
– Tyson ei tuntenut aluksi jalkojaan maatessaan. Hän ei viitsinyt nousta silloin ylös hoipertelemaan, koska ei olisi välttämättä pystynyt noudattamaan tuomarin askelohjeita, Warren paljasti.
Lähde: Express
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Armand Duplantis latasi suoran vastauksen Wilma Murrolle – ”Minua ei kiinnosta”
- Holmenkollenin kohuhiihtäjä rikkoi hiljaisuuden
- Sometähti koki brutaalin kohtalon – täysi teurastus häkissä
- Kehässä nähtiin todella ruma temppu – Immu raivostui kohutilanteesta
- Aki Manninen jäi jalkoihin – vaimon reaktio kertoo kaiken
- Kuuma yhteenotto maalissa hiihtäjien kesken – tuomaristo puuttui heti
- Suvi Minkkinen romahti – avautui rajuista paineista Ylelle
- IS: Jasmi Joensuu oli minuuttien päässä katastrofista – Arsi Ruuskanen pelasti
- Mette Baas hyytyi oudosti – asiantuntija tyrmää yhden väitteen Iltalehdelle
- IS: Pahasti loukkaantuneesta Inka Heneliuksesta pysäyttävä tieto
- Kuuma yhteenotto maalissa hiihtäjien kesken – tuomaristo puuttui heti
- Antti Aalto täräytti jälleen – ”Olosuhde ei ollut helpoin”
- IS: Pahasti loukkaantuneesta Inka Heneliuksesta pysäyttävä tieto
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- IS: Jasmi Joensuu oli minuuttien päässä katastrofista – Arsi Ruuskanen pelasti
- Mette Baas hyytyi oudosti – asiantuntija tyrmää yhden väitteen Iltalehdelle
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Suvi Minkkinen romahti – avautui rajuista paineista Ylelle
- Kehässä nähtiin todella ruma temppu – Immu raivostui kohutilanteesta