AL: Mäkihyppylegenda Matti Nykänen pyydetty perussuomalaisten vaaliehdokkaaksi – ”Istua eduskunnassa kuin tatti kaksi kautta ja saada sillä tavalla eläke”

© Kuva: Getty Images

Matti Nykänen kertoo avoimesti kuulumisistaan sunnuntaina julkaistussa Aamulehden henkilöhaastattelussa.

Mäkihyppylegenda paljastaa, että hänelle diagnosoitiin viime kesänä diabetes. Lisäksi mies suree sitä, että hän ei pääse tapaamaan omia lapsenlapsiaan.

– Olen isoisä, mutta en saa tavata lapsenlapsiani. Vanhemmat eivät sitä halua. Tiedän, että he vielä katuvat sitä ja toivon, että tilanne muuttuu, Nykänen sanoo artikkelissa.

55-vuotias kertoo myös, että perussuomalaiset ovat pyytäneet häntä vaaliehdokkaaksi. Miehellä ei kuitenkaan ole ollut aikaa politiikalle laulukeikkojen ja muiden tilaisuuksien vuoksi.

– Perussuomalaiset ovat pyytäneet ehdokkaaksi. Pitäisikö piru vieköön lähteä. Istua eduskunnassa kuin tatti kaksi kautta ja saada sillä tavalla eläke, Nykänen pohtii.