Kaksi suomalaismiestä upeasti palkintopallille Tukholmassa – 17-vuotias superlupaus voittoon
Kuva: Juha Tamminen
Urho Kujanpään ja Tommi Holttisen hypyt riittivät toiseen ja kolmanteen sijaan samalla tuloksella 542 Tukholman Sätra-hallissa käydyssä kansainvälisessä seiväshyppykilpailussa.
Kilpailun voitti 17-vuotias norjalaislupaus Pål Haugen Lillefosse. Hän voitti viime kesänä 17-vuotiaiden Euroopan mestaruuden ja taivutti nyt ennätyksensä 550 ja teki hyviä yrityksiä korkeudesta 560.
Kujanpää ja Holttinen menivät toisellaan 542 ja yrittivät sitten 550:n ylitystä, joka oli Kujanpäältä erittäin lähellä onnistua.
– Siinä viimeisessä yrityksessä maastolähtö onnistui ensimmäisen kerran oikein, mutta hyppy meni pikkuisen läpi ja aukeni sen verran, että hipaisin rimaa ylös mennessä, Kujanpää sanoi.
– Kaikkiaan tuntuma oli hyvä, samoin hyppypaikka, mutta nyt ei ollut minun päivä, oli vähän väsynyt olo.
Naisten kilpailussa Minna Nikkanen oli neljäs 432:n ylityksellä ja Saga Andersson viides tuloksella 422.
– Minnalta kilpailu oli taas askel parempaan suuntaan. 442:n yrityksissä oli jo sellaiset elkeet, että se olisi voinut mennä yli, Nikkasen valmentaja Jarno Koivunen sanoi.
Kilpailu voitti Ruotsin Angelica Bengtsson, joka ylitti 460 ja kokeili kisan päätteeksi Ruotsin ennätyskorkeutta 471.
Yleisurheilutuloksia/kv.
Tukholma:
Kv. seiväshyppykilpailu:
Miehet, seiväs: 1) Pål Haugen Lillefosse Norja 550, 2) Urho Kujanpää Suomi 542, 3) Tommi Holttinen Suomi 542,…7) Eetu Turakainen Suomi 512.
Naiset: 1) Angelica Bengtsson Ruotsi 460, 2) Michaela Meijer Ruotsi 442, 3) Xu Huiqin Kiina 442, 4) Minna Nikkanen Suomi 432, 5) Saga Andersson Suomi 422,… 8) Aino Siitonen Suomi 382.
Lähde: SUL tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olympiapommi kytee: Suomen mäkihyppymies löi kaikki ällikällä – kulisseista kova fakta!
- Olympiatähti paljastaa: julkaisee alastonkuvia taitelijanimellä
- Oho! Suvi Minkkinen räväytti asullaan – ”Milanon muotiviikolle?”
- Vilma Nissinen löi rahoiksi – hiihtotähden reaktio kertoo paljon
- Kaikki Los Angelesin kesäolympialaisista 2028
- Norjalle taas surkeita uutisia – tähti loukkaantui
- Jutta Leerdam keikisteli yksityiskoneessa – tästä syttyi Hollannissa raivo
- Suomen joukkue ampumahiihdon sekaviestiin valittu!
- Suru-uutinen: Suomen jääkiekon suuri legenda on kuollut
- Minionit olivat liikaa – olympialaisissa erikoinen kohu
- Jasmi Joensuu ulos – Suomen olympia-avauksen hiihtäjät valittu
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, tulokset ja tv-lähetykset
- Norjan hiihtojoukkueesta kuului shokkiuutinen: ”Pahin mahdollinen tilanne”
- Krista Pärmäkoskelle huudeltiin kesken valmistautumisen
- Norjasta kovaa tekstiä: Krista Pärmäkosken päätöstä pidetään ”idioottimaisena”
- Yleltä jysähti iso paljastus Iivo Niskasesta!
- Johannes Kläbolla yllättävä ongelma olympialaisissa: ”Olen täysin riippuvainen siitä”
- Olympialaisten avajaiset 6.2.2026: Televisiointi, radiolähetys, selostajat ja esiintyjät
- Vilma Nissinen syyttää mediaa: ”Teidän kohunne”
- Shokkitieto pysäytti Perttu Hyvärisen – näin Iivo Niskanen reagoi asiaan