Kaleva: Suomalaiselta pikaluistelijalta todella kovaa kritiikkiä maajoukkueen valmennukselle

Suomen pikaluistelumaajoukkueen uusi valmentaja Peter Mueller ei ole vielä vakuuttanut joukkueen kärkiluistelija Harri Levoa. Hän avautui kovasanaisesti yhsysvaltalaisen valmennustyylistä Kalevan haastattelussa.
Maajoukkueen kärkiurheilija halusi marraskuussa lepoaikaa, sillä hänen lihaksisto oli tukossa ja alkukauden tulokset sitä myöten heikkoja. Meritoitunut valmentaja ei tähän kuitenkaan suostunut.
– Sitten lusittiin ja räpiköitiin syksy läpi. Ei siinä ollut kyllä mitään järkeä. Kaikki meni vihkoon, Levo harmitteli Kalevalle.
Levoa on ihmetyttänyt hurja kasvu harjoitusten tuntimäärissä. Muellerin alaisuudessa kovien harjoitustuntien määrät ovat kasvaneet Levon kohdalla 20–24 viikkotunnista liki 30 tuntiin.
– Uusi rytmi sopi kesään asti. Sitten aloin ihmetellä, etteikö tässä ole tarkoitus herkistellä missään vaiheessa. Ei ollut, samaa rynkytystä jatkettiin ensimmäiseen maailmancupin kisaan saakka. Jalat olivat täysin töötissä, Levo kertoo kummastellen.
Muellerin CV on kuitenkin kova, sillä hänen valmentamansa urheilijat ovat voittaneet viisi olympiakultaa ja lukuisia maailmanmestaruuksia.
Lähde: Kaleva
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lotta Harala julkaisi uimapukukuvan – kertoi isosta muutoksesta elämässään
- Tapaus Saga Vanninen – IS:lle paljastettiin mitä oikein tapahtui
- Seivästähti Elina Lampela myönsi brutaalin totuuden IL:lle
- Reetta Hurske romahti rajusti – nyt selvisi koko ikävä totuus: ”Ei mitään annettavaa”
- Huh: Suomalaisjuoksija aloitti kautensa – heti aivan älytön ennätysparannus
- Keihäänheittäjältä upea ennätyskaari – kukaan muu suomalainen ei ole heittänyt pidemmälle
- Jessica Kähärä aloitti kautensa – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Suomalaisaiturilta hirmuveto, Nooralotta Neziri pettyi
- Dorothea Wiererin päivitys loksautti leuat – ”Ei voi kuin sanoa vau”
- Remi Lindholmin touhu hämmästyttää – ”Ihan sekopää”
- Kaisa Mäkäräinen sai tarpeekseen – kaikki muuttui seuraavana päivänä
- Paljastus Krista Pärmäkosken ryyppybileistä – siitä se sitten alkoi
- Ero tuli: Hiihtotähdeltä ikävä henkilökohtainen ilmoitus
- Remi Lindholmin touhu hämmästyttää – ”Ihan sekopää”
- Elina Lampelan muodonmuutos ällistyttää – näin nainen kommentoi
- Suomalaisaiturilta hirmuveto, Nooralotta Neziri pettyi
- Keihäänheittäjältä upea ennätyskaari – kukaan muu suomalainen ei ole heittänyt pidemmälle
- Hiihtolegenda Virpi Sarasvuolle merkittävä pesti
- Vanha ennätys murskaksi: Silja Kososelta aivan järjetön kaari
- Huh: Suomalaisjuoksija aloitti kautensa – heti aivan älytön ennätysparannus