Loistavasti kolmanneksi hiihtänyt suomalaislupaus toivoo itseltään vieläkin parempaa – ”Maailmanluokan vauhtia”

Eveliina Piippo hiihti kolmanneksi ja Emmi Lämsä kuudenneksi 20 kilometrin yhteislähdössä Skandinavia-cupissa Vuokatissa. Naisten kilpailun voitti edellispäivän perinteisen kympin tapaan Ruotsin Frida Karlsson.
Karlsson karkasi jo ennen puoliväliä selvällä erolla omille teilleen ja saapui maaliin 1.50,6 ennen kuin Norjan Anne Kjersti Kalvå. Piippo kävi norjalaisen kanssa tiukkaa taistoa kakkossijasta loppuun asti, Kalvå oli 2,6 sekuntia nopeampi. Piipon jälkeen seuraavaksi parhaana suomalaisena oli mainiosti onnistunut Lämsä, joka oli kuudes.
– Lähdin sillä suunnitelmalla, että koitan kärkiletkassa pysyä. Toiveena oli, että lähdettäisiin pitämään hyvää vauhtia. Alussa oli pieni stressi, kun porukkaa oli niin paljon. Hetken ajattelin, että pitäisikö yrittää lähteä vastaamaan (Fridan vauhtiin), mutta sitten aloin toivoa, että se on oikeasti maailmanluokan vauhtia, kun ero kasvoi. Itse tarviisin vähän lisää reittä ja hauista, alkoi vähän puutua. Eikä kuntokaan vielä ihan huippu ole, Piippo sanoi hymyillen.
Lämsä, 20, tähtää nuorten MM-kisoihin, ja lähti kilpailuun sitä ajatellen suomalaisia tarkkaillen.
– Tuntui, että hiihto parani koko ajan. Kaksi ekaa kiekkaa olivat tosi hankalia. Varsinkin ylämäet tuntuivat tosi hyvältä, nissä kyllä jaksaa. Olen kyllä tyytyväinen, Lämsä sanoi.
Lähde: Hiihtoliitto
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Yle: Suomalainen aituritähti koki suuren surun – ”Kova paikka”
- Suomalaisseuralta suru-uutinen: Legendaarinen urheilumies on kuollut
- Saara Keskitalo voitti kaikki – sitten tuli ällistyttävä paljastus
- Miten tämä on mahdollista? EM-sankari Ilona Monoselta uskomaton temppu
- Dorothea Wierer yllätti kylpyvideollaan – ampumahiihtäjän fanit olivat heti sulaa vahaa
- Siinä on miehellä auto: Remi Lindholm kaahailee tällaisella menopelillä Suomessa
- Suvi Minkkinen koki hermoromahduksen – tästä on kyse
- Salainen ihailija yllätti Anne Kyllösen – naista odotti melkoinen näky
- Jasmi Joensuu julkaisi romanttisen kuvan – uusi rakas pääosassa
- Kunnon pommi: Krista Pärmäkoski tiputti shokkiuutisen
- Siinä on miehellä auto: Remi Lindholm kaahailee tällaisella menopelillä Suomessa
- Nyt kävi huonosti: Riitta-Liisa Roponen sai kylmää kyytiä
- Suvi Minkkinen koki hermoromahduksen – tästä on kyse
- Kunnon kaari – Suomen keihäsässä voitti kaikki maailmalla
- Jasmi Joensuu julkaisi romanttisen kuvan – uusi rakas pääosassa
- Kunnon pommi: Krista Pärmäkoski tiputti shokkiuutisen
- Miten tämä on mahdollista? EM-sankari Ilona Monoselta uskomaton temppu
- Salainen ihailija yllätti Anne Kyllösen – naista odotti melkoinen näky
- Dorothea Wierer yllätti kylpyvideollaan – ampumahiihtäjän fanit olivat heti sulaa vahaa
- Huomasitko? Ella Junnilalta shokkipaljastus Ylen suorassa lähetyksessä