Mikä ottelu: Suomalaiset kaatoivat olympiavoittajan ja lajilegendan! – ”Uran makein päänahka”

Brasilialainen Ricardo Alex Costa Santos eli ”Ricardo” on voittanut yli kaksikymmenvuotisella beach volley -urallaan kaiken mahdollisen, mutta ei Jyrki Nurmista ja Santeri Sireniä.
Nurminen ja Siren etenivät perjantaina Hollannin Haagissa pelattavassa FIVB:n World Tourin neljän tähden halliturnauksessa 24 parhaan joukkoon kaatamalla takuuvarmalla pelillä Ricardon ja Alvaro Filhon numeroin 21-17, 21-18.
– Olihan se mahtava pelata legendaa ja omaa idolia vastaan Ricardoa olen seurannut koko urani ajan. Torjunta-puolustuspeli toimi täydellisesti, myös oma vastaanotto ja hyökkäys pysyivät hyvin kasassa läpi pelin. Uran makein päänahka, Nurminen tuuletteli.
Loppiaisena 44 vuotta täyttävän Ricardon meriittilista on komea: olympiakultaa Ateenasta 2004, -hopeaa Sydneystä 2000 ja -pronssia Pekingistä 2008. Lisäksi lajilegenda voitti MM-kultaa Rio de Janeirossa 2003 sekä kolmesti MM-hopeaa, joista 2013 yhdessä Filhon (28) kanssa.
Perjantain avauspelissä suomalaiskaksikko joutui toteamaan venäläisparin Oleg Stoyanovskiy / Viacheslav Krasilnikov paremmuuden lukemin 11-21, 16-21.
– Aamupelissä tuli kyllä aika pahasti pataan. Ei ole totuttu pelaamaan noin ulottuvaa torjuntaa vastaan, eikä päästy oikein mitenkään siitä ohi. Vastustaja oli kyllä selvästi parempi, Siren tunnusti.
Aamun vastustajista jälkimmäinen on voittanut urallaan EM-hopeaa ja MM-pronssia sekä sijoittunut vuonna 2016 Rion de Janeiron olympialaisissa neljänneksi.
Nurmisen ja Sirenin lauantain jatkopelien kaavio ja vastustaja selviävät myöhemmin illalla.
Lähde: Lentopalloliiton tiedote
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Naisurheilijan auringonottovideo sai fanit sekaisin – ”Miten tämä on laillista?”
- Kristiina Mäkelän kesäkuva ällistytti – ”Kuin supermalli”
- Se oli menoa – hiihtotähti Ristomatti Hakolan oven takana odotti karu yllätys
- Conor McGregorille järjetön haaste – ”Tästä tulee ruumiita”
- Melkoinen laite – Kerttu Niskanen istahti poskettoman kalliiseen suomalaiseen menopeliin
- Se oli siinä – IL: Suomen hiihtotähti sai shokkiuutisen
- Uutispommi Iivo Niskasesta tipahti – IS:lle ladattiin selvää tekstiä
- Wilma Murto vaikeuksissa – näin valmentaja kommentoi
- Nuori suomalainen naispelaaja intiimissä suhteessa valmentajansa kanssa – koko totuus paljastui
- Riitta-Liisa Roposen kesäinen muodonmuutos häikäisi – ”Näytät mahtavalta”
- Lähes ilman rihman kiertämää – naismallien uusi urheiluliiga puhuttaa
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaistähti jysäytti kunnon keihäskaaren
- Hirmuinen kiskaisu – Suomessa huikea keihäskaari
- Salihessu aukoi päätään 75-vuotiaalle Arnold Schwarzeneggerille – Iso-Arskan vastaus oli jäätävä
- Kisat voi unohtaa – hiihdon maailmantähti, 29, on raskaana
- Nuori suomalainen naispelaaja intiimissä suhteessa valmentajansa kanssa – koko totuus paljastui
- Nyt paloivat päreet – Venäjältä hyytävä viesti Suomen suuntaan
- Riitta-Liisa Roposen kesäinen muodonmuutos häikäisi – ”Näytät mahtavalta”
- Krista Pärmäkoski kuuli nämä tylyt sanat liian monta kertaa – nyt sai riittää
- HS esitti Tuomas Sammelvuolle suoran kysymyksen Venäjästä – vastaus oli melkoinen