Oululaisten kolmen maalin johto suli tappioon – Hyökkääjän voittomaali oli samalla uran ensimmäinen liigapiste
Kuva: Juha Tamminen
Happee nousi Salibandyliigan neloseksi kaataessaan Oulussa OLS:n lopulta 6-4. Happeen sankariksi nousi Eppu Suhanto, jolle illan voittomaali oli samalla uran ensimmäinen liigapiste.
Pohjoisena puhurina kaukaloon tullut OLS takoi 13 minuutissa taululle kolmen maalin johdon, jonka Happee kolmannessa erässä sai kurottua kiinni. Tuukka Haudanlampi laukoi isännille vielä kerran johdon, jonka Mikko Immonen heti kohta kuittasi. Kahdeksan minuuttia ennen loppua Suhanto pelasi itselleen kahdella seinäsyötöllä tekopaikan ja pommitti takakulmaan Happeen voittomaalin. Peter Kotilainen juoksi vielä päätössekunnilla loppunumerot tyhjiin.
Lahdessa nähtiin kohtalainen draama ennen kuin LASB sai juhlia kolmea pistettä kaadettuaan Welhot 7-6. Alle viisi minuuttia ennen loppua Matias Pietinen ehti laukoa isännät 6–3-johtoon, mutta kaksi minuuttia ja kuusi sekuntia myöhemmin peli oli 6-6 Welhojen iskettyä kahdesti kuudella viittä vastaan ja kerran tasamiehistöin. Päätösminuutin jo häämöttäessä LASB:lle vihellettiin rangaistuslaukaus, jonka Miska Mäkinen kävi nostamassa varmasti verkkoon.
Sunnuntain kolmannessa liigaottelussa SPV löi Hämeenlinnassa Steelersin 10-5 johdettuaan pelin puolivälissä jo 9-1.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IS: Pahasti loukkaantuneesta Inka Heneliuksesta pysäyttävä tieto
- Antti Aalto täräytti jälleen – ”Olosuhde ei ollut helpoin”
- Wilma Murto lipsui kerran päätöksestään – syy paljastaa paljon
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Tulokset
- SE-nainen herkistyi Ylen haastattelussa – yllättävä notkahdus
- Anni Kärävä säväytti jälleen – laittoi kovan näytön pöytään
- Aki Manninen paljastaa suunnitelmansa – tyrmäyskin mahdollista
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- ”Täysin sopimatonta” – olympiaurheilijan tuore julkaisu järkyttää
- Lindsey Vonnin perheessä uskomaton tilanne – nyt myös sisko loukkaantui
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- ”Täysin sopimatonta” – olympiaurheilijan tuore julkaisu järkyttää
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- SE-nainen herkistyi Ylen haastattelussa – yllättävä notkahdus