Päättyykö liigatähden pitkä hopeakirous viimein? – ”Haluan poistua mestarina kentältä!”

Yksi kotimaisen lentopallokauden huipennuksista on edessä lauantaina, kun cupmestaruuksista pelataan Turussa. Miesten finaalissa nähdään viime vuoden tapaan VaLePan ja Hurrikaanin kohtaaminen.
– Finaaleihin lähdetään aina odottavin mielin. En ole tuntenut niistä koskaan sen enempää painetta, vaikka kaikkihan haluavat aina voittaa ja haluajia on ollut paljon. Kun asiat tekee riittävän hyvin, niin sitten voitto tulee tai ei tule. Lauantaina nähdään, mihin tämä riittää, sanoo Hurrikaanin libero Jesse Mäntylä SuomiUrheilu-sivustolle.
Hurrikaani ja Mäntylä hakevat Suomen kentillä yhä ensimmäistä mestaruuttaan. Seuralla on Mestaruusliigasta viisi hopeaa, joista jokaista Mäntylä on ollut saavuttamassa. Hurrikaani on hävinnyt myös cupin finaalin kahdesti, Mäntylä jopa neljä kertaa.
– Kyllä joka keväänä ja cup-finaalin alla tuntuu siltä, että alkaa riittää, naurahtaa Mäntylä yhdeksästä hopeastaan.
– On paljon asioita, jotka siihen vaikuttavat. Minä voin vaikuttaa siihen, että oma peli kulkisi. Se tuo joko mestaruuden tai hopeaa. Vaikka hopeoita on paljon, niin kyllä minä niitäkin arvostan, mutta haluan poistua mestarina kentältä, Mäntylä sanoo.
Mäntylän on varsin helppo nostaa esiin kaikista yhdeksästä finaalitappiostaan ikimuistoisin. Palataan kevääseen 2012 ja sen vuoden liigafinaaleihin, jotka VaLePa vei voitoin 4-3. Viimeinenkin ottelu päättyi 3-2 VaLePalle. Kulta oli sille silloin ensimmäinen, ja hopea Hurrikaanille samoin.
– Olen niitä joskus miettinytkin, ja ensimmäinen liigafinaali on sellainen, vaikka silloin olinkin mielialaltani vielä poikanen. Kun häviää seitsemännen finaalin viidessä erässä, niin lähemmäs ei enää pääse. Johdimme sarjaa vielä 3-2, ja kuudennessa finaalissakin oli saumat. Silloin olin sen seitsemännen finaalin jälkeen aika rikki! Se oli myös Hurrikaanille ensimmäinen mitali, ja kyllä sitä lopulta juhlittiin Loimaalla kuin mestaruutta, hän sanoo.
VaLePa on ollut Hurrikaanille jonkinlainen mörkö, sillä se on voittanut Hurrikaanin liigan ja cupin finaaleissa vuosien varrella yhteensä neljä kertaa. Viime kaudella VaLePa voitti Hurrikaanin cupin lisäksi myös liigan finaaleissa.
– Mitä vanhemmaksi on tullut, sitä vähemmän olen seurannut muiden pelejä. Enemmänkin menen päivä kerrallaan. Torstaihin asti ainoa asia, joka kiinnosti, oli liigapeli Tiikereitä vastaan, ja nyt alkaa cupin finaali kiinnostaa. Joukkueena VaLePa on materiaaliltaan ylitse muiden. Voitimme heidät kuitenkin sunnuntaina hyvällä pelillä, eli pystymme heidät voittamaan. Vastus on kuitenkin äärimmäisen kova, ja heiltä löytyy jokaiselle pelipaikalle todella kovia pelaajia, Mäntylä sanoo.
Hurrikaani lähtee finaaliin voitettuaan kuusi viimeistä liigapeliään. Tämän vuoden liigakohtaamiset VaLePaa vastaan ovat menneet tasan 2-2.
– Joukkuepeli on ollut kohdallaan. Kaikki tietävät tasan tarkkaan, mitä kentällä pitää tehdä illasta toiseen. Pelaamme järkevää peliä, eikä kukaan sooloile, Mäntylä tiivistää.
Lentopallon miesten Suomen cupin finaali VaLePa-Hurrikaani nähdään suorana lähetyksenä Ruudussa lauantaina kello 18.50. Naisten finaali Hämeenlinna-OrPo alkaa Ruudussa kello 15.50.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- MTV:n yleisurheilulähetys sai dramaattisen alun – yksi olikin poissa
- Elina Lampelalle täysi katastrofi – lausui välittömästi suorat sanat
- Suomalaiselta yleisurheilutähdeltä uskomatonta dominointia maailmalla
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Lotta Harala avautui – kärsii kiusallisesta intiimiongelmasta
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Kaisa Mäkäräinen astui esiin hädän hetkellä – näin nainen kommentoi
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Mari Eder paljasti – tästä syystä hän kieltäytyi MM-kisoista