Pelicansin hyökkääjälupaus on tehtaillut aimo kasan tehopisteitä: ”Nopeudella mä pärjään”

Lahden Pelicansin riveissä kasvaa suomalaissalibandyn tulevaisuuden kannalta mielenkiintoinen nimi. Hyökkääjä Sofia Mittentag on nimittäin noussut vauhdilla salibandyseuraajien tietoisuuteen. Maaliskuussa 17 vuotta täyttävä laituri on liigan pistepörssin yhdeksäntenä iskettyään 22 (12+10) tehopistettä 14 ottelussa.
Viimeisimpänä Mittentagin hyökkäystaidot sai kokea torstaina TPS, kun nuorikko johdatti sarjanousija Pelicansin hattutempullaan voittoon.
– Olen mä ollut positiivisesti yllättynyt, kuinka hyvin ensimmäinen kausi on liigassa mennyt. Jossain vaiheessa oli vaikea uskoa sitä, Mittentag kertoo SuomiUrheilun haastattelussa.
Ennen viime ottelua lahtelaisella oli kuitenkin rahtusen hiljaisempi vaihe. Tehopisteitä ei tullut alkukauden tahtiin.
– Vastustajat osaavat nyt jo ennakoida pelaamistani. Juuri sen takia viime aikoina on ollut vaikeampaa, hyökkääjä pohdiskelee.
Hän ei ole hätkähtänyt kovista odotuksista.
– Kiva, että odotetaan tulosta. Kyllä se tuo omat paineensakin.
Mittentag aloitti salibandyn vasta 10-vuotiaana. Nousu kohti huippua on tapahtunut siis nopeasti.
– C-junioreissa aloin huomaamaan, että pärjään aika hyvin.
– Itseluottamus nousi sitten, kun pääsin naisten mukaan divariin vuonna 2016.
Ottelunsa aina videolta uudestaan katsova Mittentag on huomannut luonnollisesti eroja divarin ja liigan välillä.
– Divarissa kärkijoukkueet ovat lähelle liigatasoa, mutta vauhdissa ja ammattimaisuudessa on iso ero.
Joukkueharjoitusten lisäksi myös omalla ajallaan ahkerasti harjoitteleva nuorikko tietää, mitä voisi pelaajana vielä itsessään kehittää.
– Nopeudella mä pärjään, mutta lihasta pitäisi saada vähän enemmän, jotta olisin vahvempi kaksinkamppailuissa, maalintekijäksi itseään luonnehtiva laituri arvioi.
Mittentag kertoo, mikä hänelle on salibandyssa parasta.
– Se kaikki tekeminen. Saan hyvän fiiliksen onnistumisista, kuten harhautuksista ja syötöistä. Se kokonaisuus on vaan niin kiva, Pelicans-tykki vastaa.
Liigassa kuudentena oleva Pelicans matkaa lauantaina AIF:n vieraaksi. Ottelu alkaa klo 15.00.
Jesse Happonen
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Elina Lampela vaihtoi vapaalle – seivästähti julkaisi harvinaisen uimapukukuvan
- Eronnut Riitta-Liisa Roponen teki tilannepäivityksen
- Reetta Hurske lähti Suomesta – teki ikävän paljastuksen
- Wilma Murto kertoi ilouutisen faneilleen
- Frida Karlssonista leviää karu kuva – näin ruotsalaistähti kommentoi
- Kello tikittää – kohta saadaan uutispommi Therese Johaugista
- Nooralotta Nezirin harjoitusleirin sai karun alun – ”Ihan kuraa”
- Hiihtotähti Kerttu Niskanen otti nyt kantaa vakavaan aiheeseen
- Sonja Leinamo lähti lomalle – ampumahiihtäjä ihastutti lomakuvillaan
- Urheilutähti yhdistettiin suomalaiseen jääkiekkoilijaan – puhui nyt suunsa puhtaaksi
- Eronnut Riitta-Liisa Roponen teki tilannepäivityksen
- Reetta Hurske lähti Suomesta – teki ikävän paljastuksen
- Wilma Murto kertoi ilouutisen faneilleen
- Urheilutähti yhdistettiin suomalaiseen jääkiekkoilijaan – puhui nyt suunsa puhtaaksi
- Mike Tyson pamautti – vain yksi nyrkkeilytähti maailmassa olisi voinut voittaa hänet: ”Hän oli eläin”
- Jelena Välbe sai brutaalin viestin Venäjällä – naiselle povataan nyt karua kohtaloa
- Sonja Leinamo lähti lomalle – ampumahiihtäjä ihastutti lomakuvillaan
- Hiihtotähti Kerttu Niskanen otti nyt kantaa vakavaan aiheeseen
- Frida Karlssonista leviää karu kuva – näin ruotsalaistähti kommentoi
- Silja Kosonen teki hurjan SE-tuloksen – sitten alkoi tippua hirmuisia uutisia maailmalta