SPV yrittää kääntää kurssinsa takaisin voittojen tielle – ”Vastustajat tuntevat meidät nykyään paremmin kuin syksyllä”
Kuva: Juha Tamminen
SPV Seinäjoki menetti asemiaan miesten Salibandyliigassa, kun joukkue hävisi kolme kertaa putkeen kotonaan yhdeksän päivän sisään. Joukkue tipahti sarjataulukossa kolmanneksi, kun voittoputkessa liitävä TPS tuli takaa ohi.
SPV kärsi tappiot Oilersille, TPS:lle ja Happeelle, joten mistään jättiyllätyksistä ei ollut kyse. Seinäjokisten päävalmentaja Tommy Koposta tappiot jäivät kuitenkin kaivelemaan.
– Peleissä oli erinomaiset yleisömäärät, mutta urheilullinen puoli oli pettymys. Saimme kyllä ihan ne tulokset, joita pitikin tulla noilla esityksillä. Nyt olemme koittaneet löytää syitä, päävalmentaja Koponen toteaa SuomiUrheilulle.
– Meidän pelitapamme on äärimmäisen liikkuva, mutta nyt meiltä katosi liike. Vastustajat tuntevat meidät myös nykyään paremmin kuin syksyllä.
Harjoituksissa ei ole keskitytty mihinkään tiettyyn osa-alueeseen. Huomioitava tilastofakta on kuitenkin se, että SPV on päästänyt sarjassa toiseksi eniten maaleja hyvästä sarjasijoituksesta huolimatta.
– Kaikkia osa-alueita olemme halunneet kehittää. Kaikki tietää, että pelejä voitetaan hyökkäämällä ja mestaruuksia puolustamalla. Painopiste menee kauden mittaan koko ajan enemmän siihen puolustamiseen.
SPV kohtaa lauantaina viikonlopun ensimmäisessä pelissään sarjassa kymmenentenä olevan Welhot.
– Viime peleissä Welhot on ollut erinomainen. He ryöstivät EräViikingeiltä ja Happeelta pisteen.
– Viime kaudella kävimme heille häviämässä (6-5), joten jos tänäänkin kaikki menee niin kuin pitää, niin tukkaanhan sieltäkin tulee, Koponen naurahtaa.
– Meillä on ihan kaikki pelaajat pelikunnossa. 21 äijää lähtee reissuun mukaan, seuralegenda paljastaa.
Welhot-SPV Seinäjoki lauantaina klo 17.00.
Jesse Happonen
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suuri suru: 30-vuotias MMA-tähti menehtyi pelastaessaan teinityttöjä
- Putinin väitetty rakastajatar myrskyn silmässä – raivokas palaute levisi Venäjällä
- Mitä ihmettä? Tenniksen kohupelaaja pudotti housunsa kesken ottelun
- “Kaikki meni roskiin” – Suomen miesjuoksijan kausi ohi ennen alkua
- Topi Raitaselta huippu-uutinen pitkän tuskan jälkeen – julkaisi odotetun videon
- Suomen alppihiihtoon iso muutos – uusi päävalmentaja palaa Norjasta
- Keihäslegendan pojat herättävät huomiota yleisurheilupiireissä – luvut kovempia kuin isällä samassa iässä
- EM-edustaja juoksi loukkaantuneena maaliin asti – julkaisi pysäyttävän viestin
- Miljardiluokan urheiluhanke muuttui dramaattisesti – näin uusi areena nyt toteutetaan
- Suomalainen CS-tähti dominoi miljoonaturnauksessa – jättipotti kilahti tilille
- “Kaikki meni roskiin” – Suomen miesjuoksijan kausi ohi ennen alkua
- Suomen uusi supertähti nousi rytinällä – Ella Mikkolan hurja muutos hämmästyttää
- Suomen maajoukkuehiihtäjä hirmuvedossa – ruotsalaistähdet eivät pysyneet kyydissä
- Jasmi Joensuu ja Leijonat-hyökkääjä: iso elämänmuutos!
- Krista Tervo julkaisi bikinikuvan harjoitusleiriltä – Emma Tainio riensi heti kommentoimaan
- Makwan Amirkhani pysäytti Nokia-areenan – suora viesti presidentti Stubbille räjäytti yleisön
- Keihäslegendan pojat herättävät huomiota yleisurheilupiireissä – luvut kovempia kuin isällä samassa iässä
- Topi Raitaselta huippu-uutinen pitkän tuskan jälkeen – julkaisi odotetun videon
- Suomalainen työnsi ylivoimaisen voiton – sitten tuli yllättävä arvio
- EM-edustaja juoksi loukkaantuneena maaliin asti – julkaisi pysäyttävän viestin