Seiväshyppääjä Urho Kujanpää testaa syksyn ja alkutalven harjoittelun tuloksia talvikarnevaaleilla Liikuntakeskus Pajulahdessa viikonvaihteessa. Miesten ja naisten A-kilpailu hypätään Pajulahti-hallissa lauantaina.

Kujanpään viime kesän alku oli lupaava. Syytä ei kuitenkaan meinannut löytyä loppukesän vaisuuteen.

Hän ylitti ennätyksensä 555 Virroilla kesäkuun alussa ja taivutti sitten kolmen viikon jaksolla juhannuksen kahta puolen kolmesti vähintään 550. Sen jälkeen paras vire katosi.

Syy hyppääjälle selittämättömään tuloskunnon heikkenemiseen selvisi vasta syksyllä verikokeissa.

– Syksyllä tuli tietoa, että toisessa harjoitusryhmässä oli liikkeellä keuhkoklamydiaa. Se herätti miettimään, että olisiko se ollut sitä, ja sitä se oli, Kujanpää sanoo Yleisurheiluliitolle.

– Omassa olossa huomasin sen jo juhannuksen aikaan, mutta siinä oli niin paljon matkustamista, etten osannut ajatella, että se saattaisi olla joku tauti.

Keuhkoklamydia on bakteeri, joka aiheuttaa flunssan kaltaisia oireita. Taudinkuva on samanlainen kuin mykoplasmassa. Yskä voi kestää viikosta kolmeen viikkoon. Juuri silloin, kun väsymys jää päälle ja yskä kestää pitkään, aletaan selvittää mykoplasmaa ja keuhkoklamydiaa

Vaikkei syyskesän vire ollut paras mahdollinen, Kujanpää haki Berliinin EM-kisoista kokemusta aikuisten arvokisoista ja vei voiton Kalevan kisoissa Jyväskylässä.

Lähde: Yleisurheilu.fi