Suomen päävalmentaja odottaa Rukalta parempaa menestystä – ”Päivän kunto on aina ratkaiseva”

Yhdistetyn Continental Cup käydään 10.-13.1. suomalaisittain kotimaisemissa, kun Rukalla kilpaillaan peräti kolme osakilpailua. Perjantaina ja sunnuntaina kilpaillaan henkilökohtaiset kilpailut, kun taas lauantaina on vuorossa joukkuekilpailu.
Suomen joukkueen päävalmentaja Antti Kuisma tunnistaa Suomen yhdistetyn vaikeahkon alkukauden, mutta odottaa kotikisojen myötä parannusta.
– Suomalaisessa yhdistetyssä on ollut hieman alavireinen kausi sekä maailmancupissa että Continental Cupissa. Viime viikonloppuna Saksassa oli tosi vaikea viikonloppu sekä vaikeat olosuhteet ja sitä myöten raskas viikonloppu. Kotikisoissa meillä on iso joukkue, joten on mukava lähteä haastamaan. Rukalta kuitenkin meillä on hyviä muistoja ja pärjätty yleensä hyvin. Lähdetään hakemaan kauden parasta Continental Cup viikonloppua. Sijoituksia 10 parhaan joukkoon lähdetään hakemaan, sekä isommalla ja leveämmällä ryhmällä 20 joukkoon sekä Continental Cupin pisteille, Kuisma toteaa Hiihtoliitolle.
Viimeinen näyttöpaikka nuorten MM-kisoihin
Nuorten MM-kotikisat Lahdessa lähestyvät kovaa vauhtia ja viimeisistä kisapaikoista vielä taistellaan joukkueen sisällä.
– Neljä urheilijaa on jo näytöt antanut ja viidettä urheilijaa vielä nämä Rukan kisat tarkkaillaan. Nämä neljä urheilijaa ovat näyttönsä antaneet näyttönsä sijoittumalla Continental Cupissa pisteille, sekä käyneet debytoimassa maailmancupissa. Viisi urheilijaa osallistuu MM-kisoihin paikan päällä ja sitten on vielä kuudes urheilija, joka on kotiin jäävä varamies. Jos tulee sairasteluja niin ei mene sormi suuhun, mikäli joku joukkueesta on pois pelistä syystä tai toisesta,Kuisma kertoo.
– Ennen kauden alkua tehty tarkkailusuunnitelma, mitkä kilpailut ovat niitä mitä valinnoissa painotetaan ja tottakai nämä lähellä MM-kisoja olevat kilpailut ovat painoarvoltaan suurempia varsinkin jos on tasaista urheilijoiden kesken. Päivän kunto on aina ratkaiseva ja tärkeä asia, Kuisma painottaa.
OHJELMA:
Torstai 10.1.2019
15:00 Virallinen harjoitus (2 kierrosta), Yhdistetty HS142
17:00 Varakilpailu HS142
18:30 Virallinen maastohiihtoharjoitus
Perjantai 11.1.2019
15:00 Karsintakierros HS142, Yhdistetty
16:00 Yhdistetty, Mäkihyppy HS142
19:00 Yhdistetty, Gundersen 10 km (4x 2,5 km)
Palkintojenjako, Yhdistetty
Lauantai 12.1.2019
12:00 Karsintakierros HS142, Yhdistetty
13:00 Yhdistetty, Mäkihyppy HS142
17:00 Yhdistetty, Joukkue, 5 + 2,5 + 2,5 + 5 km (2/1×2,5 km)
Palkintojenjako, Joukkue, Yhdistetty
Sunnuntai 13.1.2019
09:00 Karsintakierros HS142, Yhdistetty
09:45 Yhdistetty, Mäkihyppy HS142
13:30 Yhdistetty, Gundersen 10 km (4×2,5 km)
Palkintojenjako, Yhdistetty
Lähde: Hiihtoliitto
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Mitään ei pitänyt olla tehtävissä – Lotta Harala sai pysäyttävän viestin
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Mitään ei pitänyt olla tehtävissä – Lotta Harala sai pysäyttävän viestin