Suomen yleispelaaja sivuun elintärkeästä EM-karsintaottelusta – Kaksi huippupelaajaa tekee paluun
2500 katsojaa on tulossa Mikkelin Saimaa Stadiumille jännittämään Suomen miesten lentopallomaajoukkueen ratkaisevaa EM-karsintaottelua sunnuntaina. Yleispelaaja Elviss Krastins joutuu jättämään pelin väliin sairastelun takia.
Muuten joukkue on hyvässä kunnossa ja valmiina iskemään Tanskan kimppuun. Suomi tarvitsee Tanska-ottelusta 3-0- tai 3-1-voiton eli täydet kolme sarjapistettä, jotta voisi päästä lohkon toiselta sijalta EM-kisoihin. Seitsemästä karsintalohkosta viisi parasta lohkokakkosta saa kisapaikan. B-lohkossa toiseksi tuleva joukkue jää varmasti Suomen taakse, mutta muissa lohkoissa tilanne on varsin kiharainen ja niissä kaikissa on vielä neljä ottelua jäljellä. Lohkojen viimeiset ottelut ovat 9.1. Suomella ei silloin enää ottelua ole.
Vuoden tauon jälkeen maajoukkueessa ovat mukana myös kokeneet Lelu Ojansivu ja Antti Siltala.
– Hyvältä tuntuu olla taas mukana maajoukkueessa, ei mitään vaikeuksia. Vähän on joukkue nuorentunut viime näkemästä, mutta fiilis on joukkueessa hyvä ja homma on saatu rullaamaan, Ojansivu sanoo.
Polvivaivat pitivät Siltalan sivussa maajoukkueesta viime vuonna, mutta nyt 34-vuotias konkari on täysillä mukana.
– Kaikki on kunnossa ja ollaan valmiina lähtemään Tanskan kaatoon.
Suomi-Tanska-ottelu alkaa klo 17.00 ja se on nähtävissä suorana Ruudun kautta. Lähetys alkaa klo 16.30. Selostajana on Toni Flink, asiantuntijana Vesa Kujanpää ja ottelustudion juontajana Panu Markkanen.
Lähde: Lentopalloliitto
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Maria Huntington: Suuri suru
- Uutinen Jutta Leerdamin ja Jake Paulin erosta levisi – nyt tuli vastaus
- Järkyttävä käänne: Valmentaja kuvasi 17-vuotiasta tyttöä salaa – saa jatkaa
- Vaimonsa kuolemasta tuomitulta urheilijalta vahva ulostulo – ”on aika”
- Suekin avaus repi rivit – urheilijat nousivat vastarintaan
- Aleksi Valavuoren kielitaito hämmästyttää – video leviää
- MM-kisat mullistuvat – legendaarinen laji siirtyy sivuun
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta
- Timanttiliiga 2026: TV, aikataulu, kisakalenteri, suomalaiset
- Seiska: Annimari Korte: valtava riita etenemässä oikeuteen
- Ilkka Herolan kilpakumppani: Vakava loukkaantuminen
- Antti Tuiskun hiihtoprojekti jatkuu – näillä eduilla houkutellaan uusia urheilijoita
- Vaimonsa kuolemasta tuomitulta urheilijalta vahva ulostulo – ”on aika”
- Suuri suru – Ristomatti Hakolalta riipaiseva päivitys
- GP: Sami Välimäki yllättyi täysin – käytti kiellettyä laitetta
- Ylen urheilutoimittajan sinkkuajat ohi – kuva julki: ”Ison Könsikkään kainalossa”
- Aleksi Valavuoren kielitaito hämmästyttää – video leviää
- Enni Mälkönen julkaisi lomakuvat – fanit ihastuivat
- Suekin avaus repi rivit – urheilijat nousivat vastarintaan