Venäjä ei pitänyt kiinni dopinglaboratoriolle asetetuista säännöistä: Päässyt vihdoin sopimukseen Wadan kanssa ehdoista – ”Tilanne on täysi vitsi”
Kuva: Getty Images
Maailman antidopingtoimisto Wadan antama takaraja Moskovan dopinglaboratorion testitietojen saamiseen umpeutui vuodenvaihteessa. Nyt osapuolet ovat kuitenkin päässeet yhteisymmärrykseen tietojen luovuttamisesta, kertoo AFP-sivusto.
– Meidän tietojemme mukaan nyt on olemassa yhteisymmärrys Wadan kanssa siitä, miten tilanteessa edetään, Kremlin edustaja Dmitri Peskov sanoi AFP:n mukaan.
Wada poisti alun perin Venäjän antidopigtoimikunta Rusadan ja maan dopingtestauslaboratorion valtuudet vuonna 2015 valtiojohtoisen dopingjärjestelmän vuoksi. Maa sai kuitenkin myöhemmin toimivaltuuksiaan takaisin, mutta Wadan oli päästävä tutkimaan Moskovan antidopinglaboratorion tiedostoja ja näytteitä.
Asiantuntijat vierailivat edellisen kerran Moskovassa marras-joulukuun vaihteessa viime vuonna. Silloin he eivät saaneet dataa koska ryhmän jäsenten käyttämien välineiden olisi pitänyt olla Venäjän lainsäädännön mukaisesti sertifioituja.
Tilanne ei ollut tuolloin yllätys Yhdysvaltojen antidopingtoimiston johtajalle Travis Tygartille.
– Kukaan ei yllättynyt siitä, että tästä takarajasta ei välitetty. Wadan on aika lopettaa venäläisten pompoteltavana oleminen. Tilanne on täysi vitsi, Tygart sanoi.
Wada käsittelee Venäjän tilannetta seuraavaksi sisäisen valvonnan komitean kokouksessa ensi viikolla. Jos Venäjä epäonnistuu täyttämään Wadan vaatimat kriteerit, voidaan Rusada erottaa uudestaan ja venäläisurheilijoilta ottaa pois oikeus kilpailla kansainvälisellä tasolla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”