Golfpelaajat pettyneitä kenttään Euroopan kiertueella: Yksi jopa diskattiin käytöksensä vuoksi – ”Mieluummin olisin lumitöissä Suomessa”
Kuva: Getty Images
Mikko Korhonen teki golfin Euroopan kiertueen Saudi International -kilpailun viimeisellä kierroksella sunnuntaina tuloksen 73 (+3). Sen myötä hän tippui kisassa jaetulle 44. sijalle.
Päätöspäivänä Korhonen teki yhden birdien ja neljä bogia. Hän tulee ansaitsemaan kilpailusta palkintorahaa arviolta 15 000-20 000 euroa.
Suomalainen oli varsin pettynyt vasta hiljattain valmistuneen kisakenttä Royal Greensin viheriöihin, jotka olivat paitsi poikkeuksellisen hitaat, myös varsin epätasaiset.
Viheriöt saivat suorasanaista kritiikkiä perjantaina maailmanlistan ykköspelaajalta Justin Roselta. Lauantaina Espanjan tulisieluinen Sergio Garcia meni jopa astetta liian pitkälle sorruttuaan lyömään viheriötä useaan otteeseen putterillaan. Garcia diskattiin kilpailusta ja hän pyysi tekoaan myöhemmin anteeksi.
– Kyllä Sergio (Garcia) oikeilla jäljillä oli. Nämä griinit ovat huonoja. Eipä jää Saudi-Arabian kisasta paljon hyvää sanottavaa, mieluummin olisin lumitöissä Suomessa, Korhonen jatkoi.
Miesten Euroopan-kiertueen kilpailun Saudi-Arabiassa voitti Yhdysvaltain Dustin Johnson yhteistuloksella 261 (-19). Toisen sijan vei Kiinan Haotong Li (-17) ja kolmannen Englannin Tom Lewis (-16).
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun