Lähes kolmannes lapsista on kokenut harrastuksessa kiusaamista: Myös heikko taloudellinen tilanne vaikuttaa merkittävästi – ”Tulokset ovat huolestuttavia”
Kuva: Getty Images
Valtaosa lapsista ja nuorista kokee olevansa varsin tyytyväisiä elämäänsä. Nuoret ovat onnellisempia kuin kertaakaan viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Valtaosalla lapsista ja nuorista on myös jokin harrastus. Harrastavien lasten ja nuorten osuus on kasvanut vuosikymmenen alusta, mutta heikoksi koettu taloudellinen tilanne vaikuttaa edelleen merkittävästi lasten ja nuorten harrastamiseen. Myös kiusaaminen ja syrjintä on huolestuttavan yleistä liikuntaharrastamisessa.
Liikunta on yhä lasten ja nuorten yleisin harrastus. Kyselyyn vastanneista 88 prosenttia kertoi harrastavansa jotain liikuntaa. Lapsena liikutaan sekä omatoimisesti että ohjatusti, mutta pääosin porukassa. Iän myötä liikutaan entistä enemmän omatoimisesti ja yksin. Urheilu- tai liikuntaseurassa on mukana vajaa puolet 7–29-vuotiaista lapsista ja nuorista. Nuoremmissa ikäluokissa seurassa harrastaminen on yleisempää.
Lapsista ja nuorista 11 prosenttia kertoi, ettei harrasta lainkaan liikuntaa. Harrastamattomuuden syyksi kerrottiin muun muassa se, ettei pidä liikunnasta, liikunta on liian kilpailuhenkistä, tai pelätään ettei tule hyväksytyksi porukassa.
Lähes kolmannes on kokenut liikuntaharrastuksessa kiusaamista ja syrjintää
Kiusaamista, syrjintää ja epäasiallista kohtelua esiintyy varsin paljon lasten ja nuorten liikuntaharrastuksissa. Kolmannes kaikista 10–29-vuotiaista vastaajista kertoo kokeneensa liikuntaharrastuksessaan usein (5 %) tai joskus (26 %) kiusaamista, syrjintää tai muuta epäasiallista käytöstä. Kiusaamisen, syrjinnän ja epäasiallisen kohtelun kohteeksi joutuvat erityisesti yli 15-vuotiaat sekä ne lapset ja nuoret, jotka kokevat kuuluvansa johonkin vähemmistöryhmään. Esimerkiksi lapsista ja nuorista, jotka kokevat kuuluvansa seksuaalivähemmistöön, noin 60 prosenttia kertoo joskus tai usein tapahtuvasta kiusaamisesta ja syrjinnästä liikuntaharrastuksessa.
– Tulokset ovat huolestuttavia, sillä suuri osa harrastamisesta tapahtuu aikuisten valvonnassa. Kun lasten liikunnan harrastamisen pitäisi olla kivaa vapaa-ajan toimintaa, vastapainoa vaativalle koulutyölle ja opinnoille, tällaisten lukujen pitäisi herättää jokainen löytämään ratkaisuja kiusaamiseen ja syrjintään, sanoo Nuorisotutkimusverkoston vastaava tutkija Mikko Salasuo.
Lähde: Valtion liikuntaneuvoston ja valtion nuorisoneuvoston tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Vankilasta maailmanmestariksi – nyt viimeinen ottelu 50-vuotiaana
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Suomen hiihtonaiselta raju purkaus: ”Sai hävetä”
- Entinen Putinin tukija nyt vaikeuksissa – Venäjältä kova toimenpide uhkaa
- Nuori lupaus taas kohun keskellä – sekoili strippiklubilla
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Suomen naishiihtäjä lopetti uransa – osallistuu nyt toisen lajin MM-kisoihin!
- Olympiasankari palkittiin – kotikaupunki muisti Vilma Ryyttyä isosti
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Frida Karlsson vangitsi katseita punaisella matolla – tyyli puhuttaa
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi haasteen – ”En tiedä miten pitäisi”
- Kauden kotimainen kärkitulos – Vilma Itälinna aloitti lupaavasti Italiassa
- Hiihdon tuore olympiamitalisti vaativaan leikkaukseen