Upea tarina teräsvaarista! 100-vuotiaan Jaakko Estolan kaulaan ripustetaan huomenna SM-mitali – ”Lihakset surkastuu, jos vain makoilee ja istuskelee”
Helsinkiläisen Jaakko Estolan kaltaista urheilijaa voi olla vaikea löytää mistään päin maailmaa. Mies nimittäin täytti viime joulukuussa jo huimat 100 vuotta, mutta pelaa edelleen lentopalloa useita kertoja viikossa.
– Ihmisillä pitää olla tavoitteita muuten elää liian helposti. Lihakset surkastuu, jos vain makoilee ja istuskelee. Hyvä tavoite on tärkein, hän sanoi pitkän ikänsä salaisuudesta Lentopalloliitolle joulukuussa.
Estola pelaa huomenna keskiviikkona Sikaportaan joukkueessa lentopallon SM-mitaleista 84-vuotiaiden SM-turnauksessa Pasilan Urheiluhallissa, Helsingissä. Mitalikin on jo varma, koska mukana on kolme joukkuetta. Sikariportaan lisäksi mukana ovat Kalevan Lentopallo Tampereelta ja Terva-Lentis Oulusta.
– Meillä on ollut pitkään veteraanien SM-kisoissa joukkue, jonka keski-ikä pyörii 90 vuoden tienoissa. Olen pitänyt kunnia-asiana, että tällä joukkueella pelataan. Ajatuksena on, että katsokaa hyvät ihmiset, mitä liikunta saa aikaan. Tässä on vanhoja miehiä, jotka pitävät kuntoa yllä ja pystyvät liikkumaan, Estola kertoi.
Estola ei ole hetkeen enää laskenut mitaleitaan. Hän säilyttää niitä kotonaan komerossa.
– Alussa ne olivat niin tärkeitä, mutta ei enää. Tuli sotainvalidien mitaleja, sotaveteraanien mitaleja ja Lentopalloliiton mitaleja kolmekin vuodessa.
Estola kiittää omaa perhettään siitä, että on saanut elää pitkän ja hyvän elämän.
– Minulla on hyvä perhe, kolme lasta ja kahdeksan lasten lasta. Vaimoni kuoli 17 vuotta sitten.
– Kun jäin eläkkeelle, niin silloin oli aikaa lapsenlapsille ja sain toteuttaa isoisän roolia ja kehitellä kaikkea iloista toimintaa heille. Perheellä on erittäin suuri merkitys siihen, kuinka tasapainoinen ihminen on, Estola kertoi Lentopalloliitolle.
– Vapaa-aikaani sain aina käyttää urheiluharrastuksiin. Perhe ei siitä koskaan naljaillut.
Miehen ajokorttikin ehti lipsahtaa vanhaksi jokin aika sitten. Hän on kuitenkin saanut jo ajokorttinsa takaisin lääkärintarkastuksen jälkeen ja voi ainakin seuraavan vuoden ajella lentopallotreeneihin omalla autollaan kotoaan Munkkiniemestä.
SM-turnauksen ohjelma 20.2.
Pasilan Urheiluhalli, Radiokatu 22, Helsinki
13.30 Huomionosoitukset Estolalle
13.45 Sikariporras – Terva-Lentis
14.45 Terva-Lentis – Kalevan Lentopallo
15.45 Kalevan Lentopallo – Sikariporras
Pasilan Urheiluhallissa pelataan samalla myös 75- ja 80-vuotiaiden SM-turnaukset.
Pelit näiden sarjojen osalta alkavat jo klo 9.00.
Lähde: Lentopalloliitto
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Eveliina Määttäsen tilanteessa merkittävä muutos
- Suomalainen urheiluseura jakoi surullisen uutisen – ”Ikävä jää, mutta muistot säilyvät”
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen
- Wilma Murto
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Brutaali totuus Remi Lindholmista paljastui
- Suomalaisen moukaritähden video räjähti somessa – mies ei voinut käsittää