Suomalainen kolmiloikkaaja upeasti jo neljänteen peräkkäiseen voittoonsa – ”Mestaruus on aina mestaruus”
Simo Lipsanen loikki neljännen perättäisen kolmiloikan hallimestaruuden Kuopion SM-halleissa, mutta ei aivan siten kuten oli suunnitellut. Lipsanen voittotulokseksi jäi viimeisellä hypätty 16,19, mutta muut mitatut hypyt jäivät alle 16 metrin.
– Loikat eivät olleet teknisesti sitä mitä tulin hakemaan, Lipsanen sanoi.
Samaa mieltä oli valmentaja Petri Ruotsalaınen.
– Simo tuli toiseen loikkaa jarru päällä, eli tekemistä riittää vielä ennen EM-halleja, Ruotsalainen totesi.
Lipsanen loikki hiljattain Lievenissä halli-SE:n 16,98. Kuopion SM-halleissa ei ollut tarjolla oman tasoista vastusta, joka luonnollisesti vaikutti hyppäämiseen.
– Vähän oli väkisin yrittämistä, mutta mestaruus on aina mestaruus, Lipsanen kertaili.
Lipsasen urakka jatkuu Kuopiossa sunnuntaina pituushypyssä. Tuossa kilpailussa ei hän ole suosikki, kun mukana ovat tällä kaudella 794 ja 775 ponnistaneet Henri Väyrynen ja Kristian Pulli. Lipsasen ennätys on hallissa hypätty 776.
– Oma ennätys on hyvä tavoite pituushyppyyn, Lipsanen sanoi.
Lähde: SUL tiedote
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Venäjän ulkoministeriö syytti Suomea uusnatsismista – taustalla Elina Valtosen linjaus
- Tappara räväytti siirtomarkkinoilla: Uusi maalivahti!
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- Alisa Vainio valittiin vuoden yleisurheilijaksi – kommentti paljasti suomalaisen luonteen
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna