TPS koki kovia – Tappio ja ykkössentteri loukkaantui!

Kuva: Juha Tamminen
TPS koki kovia Salibandyliigan toiseksi viimeisellä kierroksella, kun se hävisi kotonaan Happeelle 5-8. Tulos merkitsi todennäköisesti runkosarjan kakkospaikan jäämistä SPV:lle, ja kova isku oli myös ykkössentteri Janne Hoikkasen polvivamma.
TPS ehti nousta kahden maalin tappioasemasta 3–2-johtoon, mutta toisessa erässä Happee käänsi tuhatpäisen yleisön harmiksi pelin edukseen. Toisessa erässä myös loukkaantui TPS:n ykkössentteri Janne Hoikkanen, joka jouduttiin kantamaan kaukalosta paareilla polvi jääpussein paketoituna. Samassa synkässä erässä päättyi polven loukkaantumiseen myös Happeen kolmosviisikon Tommi Taimiston ilta. Päätösjaksolla Mikko Hautaniemi osui kuudella viittä vastaan isännille kavennuksen, mutta Happeen Peter Kotilaisen illan toinen ja kolmas osuma sinetöivät pisteet Jyväskylään.
Ennen viimeistä kierrosta TPS on pisteen jäljessä SPV:tä, jolla on jäljellä kotiottelu liigasta putoavaa Kooveeta vastaan.
Tiistain toisessa ottelussa runkosarjan voiton varmistanut Classic juhlisti päävalmentajansa Sami Kuitusen syntymäpäivää murskaamalla kotonaan LASB:n peräti 16-6. Puolustaja Krister Savonen ja hyökkääjä Albert Koskinen herkuttelivat hattutempuilla, mutta vielä paremmaksi pistivät ykkösketjussa Nico Salo (2+3), Sami Johansson (3+1) ja Eemeli Salin (2+2).
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tarrataanpa takamukseen – suomalaisella naisjoukkueella melkoinen rutiini
- Annimari Kortteen uusi look ällistyttää – ”Vau”
- Lotta Harala ällistyi Wilma Murron tempusta ”kaiken kansan” edessä
- Ronnie O’Sullivan nöyryytti – kilpakumppani hämillään: ”En tiedä, mitä olen tehnyt suututtaakseni hänet”
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- MN: Näin aviomies jätti Laura Arffmanin – tässä vaiheessa alkoi viha
- Ei sille mitään voi: Nooralotta Neziri joutui nyt hyväksymään brutaalin totuuden
- Raju viesti rajan takaa: Venäjän hiihtotähti avasi nyt suunsa
- Kehätuomari jäi kiinni ”itse teosta” kehätytön kanssa – kuva leviää kulovalkean tavoin
- Käänne: Kalle Palanderille uusi mediapesti
- Yle: Suomalaiset urheilutähdet rakastuivat – näistä sanoista kaikki lähti
- ”Olen raskaana” – shokkiviesti tavoitti Kalle Palanderin
- Käänne: Kalle Palanderille uusi mediapesti
- Mari Ederiltä yllättävä paluu ampumahiihtomaajoukkueen toimintaan
- Kehätuomari jäi kiinni ”itse teosta” kehätytön kanssa – kuva leviää kulovalkean tavoin
- MN: Näin aviomies jätti Laura Arffmanin – tässä vaiheessa alkoi viha
- Wilma Murron kilpasisko koki rajun muodonmuutoksen – ei suostunut näyttämään kasvojaan
- Ei sille mitään voi: Nooralotta Neziri joutui nyt hyväksymään brutaalin totuuden
- Raju viesti rajan takaa: Venäjän hiihtotähti avasi nyt suunsa
- Hiihtotähti koki järkyttävän kohtalon – näin Kerttu Niskanen reagoi