2010-luvun kestomenestyjä lähtee pudotuspeleihin tällä kertaa altavastaajana – saa vastaansa viritetyt porvoolaiset – ”Nyt täytyy saada vain pelaajista kaikki irti”
Kuva: Juha Tamminen
Runkosarjassa porvoolainen PSS oli ykkönen, mutta sijoitussarja A:n päätyttyä se jäi SB-Pron taakse hävittyään molemmat keskinäiset ottelut. Puolivälieriin joukkue valitsi vastustajakseen tamperelaisen Classicin, joka muuttui täksi kaudeksi radikaalisti.
Kuusi SM-kultaa tällä vuosikymmenellä voittanut Classic menetti monta kokenutta pelaajaa ja tilanne nostettiin omia junioreita. Joukkue sijoittui runkosarjassa kahdeksanneksi. Classicilla oli syksyllä huomattavia vaikeuksia tuloksen teossa, mutta tämän vuoden puolella se on marssinut lähes voitosta voittoon.
PSS:n päävalmentaja Jukka Kouvalainen ei lähde aliarvioimaan vastustajaa.
– Se on nuorentunut paljon, mutta viimeisistä 11 pelistään yhdeksästä on tullut voitto. Se on suuntaviiva ylöpäin oleva ryhmä. Heille on tehty tosi vähän maaleja sarjassa. Vastassa on hyvin puolustava ryhmä, mutta pudostuspelikokemusta heillä ei ole monella pelaajalla, Kouvalainen kertoo SuomiUrheilun haastattelussa.
Classic hankki täksi kaudeksi kaksi slovakialaista pelaajaa, kun Michaela Sponiarova ja Denisa Ferencikova saapuivat seuraan. Sponiarova oli runosarjan pistepörssissä neljäs ja Ferencikova kuudes.
– Mielenkiintoista nähdä, mihin vireeseen he pääsevät. Heillä oli vahva alku jonka jälkeen pistetahti on tasaantunut. Totta kai he ovat vaarallisia, mutta kyseessä on vain kaksi pelaajaa, Kouvalainen muistuttaa.
PSS pääsee pudotuspeleihin hyvin virittäytyneenä. Alla ovat kovat pelit sijoitussarjassa SB-Pron:n ja Rankkojen Ankkojen kanssa.
– Eteenpäin mentiin koko ajan. Se oli tarkoituskin. Saatiin neljä laadukasta peliä. Oli jo niin kuin pudotuspelitason pelejä. Ehkä ei henkisesti, mutta tasollisesti tosi laadukkaita. Väitän että kaikki kolme joukkuetta sai niistä tosi ison hyödyn.
PSS pääsee Classicin kimppuun parhaimmailla rosterillaan.
– Tänään on kaikki pelaajat pelillä.
– Hommat on tehty. Pahin virhe on tässä vaiheessa lähteä ylivalmistautumaan. Perustyö on tehty ja kivijalka on olemassa. Nyt täytyy saada vain pelaajista kaikki irti, päävalmentaja painottaa.
Runkosarjassa PSS:n ja Classicin voitot menivät tasan 1-1. Kumpikin otti voittonsa maalin erolla. Kouvalainen tietää etukäteen, mitä odottaa tamperelaisilta. Joukkueen pitää olla valmis kuitenkin muokkaamaan peliään nopeasti.
– Varmasti vastustaja tekee sarjan aikan pieniä taktisia muutoksia, joihin pitää sitten reagoida.
PSS-koutsi ei lähde erikseen nimeämään, keiltä hän odottaa joukkueestaan vahvaa panosta tuloksenteossa. Ykkösketjun Ella ja Fanny Holmbergin sekä Ella Sundströmin nimet kannattanee kuitenkin painaa mieleen.
– Kaikki odottavat meidän ykköskentältä ihmetekoja. Totta kai he ovat olleet hyvässä vireessä ja treenanneet yhdessä ehjänä.
– Pudotuspeleissä kuitenkin usein duunariosaton pelaajat nousevat isoon arvoon. Heitä heiluu yllättävän usein sitten siellä pistepörssin yläpäässä, Kouvalainen pohtii.
PSS:n ja Classicin ensimmäinen puolivälieräottelu alkaa tänään lauantaina klo 15.30.
Jesse Happonen
LUE MYÖS:
- Nyt jysähti EM-kisoissa – Suomi jatkaa puhtaalla pelillä
- Toimittajalta kova ulostulo Immun illasta: ”Sirkusta rahoitti työnantajani Sanoma”
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Immu Fight Nightin kysyntä jäi vaisuksi – Nordiksella turvauduttiin erikoisratkaisuun
- Hurja näytös häkissä: Nanna Karalahti kertoi, mikä muutti kaiken
- Armand Duplantis villiintyi voitonjuhlissa – juomat lensivät päälle
- Krista Tervo meni naimisiin – sukunimi vaihtui!
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Suomalaiskaksikko nappasi SM-kullat – Sonja Leinamo oli omaa luokkaansa
- Immu Fight Night 2026: Ottelijat, tulokset, uutiset
- Krista Tervo meni naimisiin – sukunimi vaihtui!
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Jere Karalahti esiintyi nyrkkeilykehässä – yksi asia jäi saavuttamatta: ”Ehkä tulevaisuudessa”
- Ampumahiihdosta iloinen perheuutinen – kaksi tähtinimeä odottaa vauvaa
- Draamaa miesten seiväskisassa – Armand Duplantis nosti riman ME-korkeuteen
- Suomi teki historiaa Nokia Arenalla – EM-kotikisat saivat hurjan käänteen
- Tätä Iivo Niskasen seuraajat osasivat odottaa – nyt tuli suloinen paljastus
- Immu Fight Nightin kysyntä jäi vaisuksi – Nordiksella turvauduttiin erikoisratkaisuun
- Hurja näytös häkissä: Nanna Karalahti kertoi, mikä muutti kaiken