Anthony Joshua ylistää Eva Wahlströmiä murjonutta nyrkkeilijää: ”Hän on todellinen peto kehässä”
Eva Wahlströmin viime joulukuussa Madison Square Gardenissa päihittänyt Katie Taylor ottelee jälleen tämän viikon perjantaina. Häntä vastaan asettuu Philadelphiassa WBO-liiton mestaruusvyön haltija Rose Volante.
Taylorilla on täten mahdollisuus saada haltuunsa kolmas ison liiton mestaruusvyö, joka tekisi hänestä ”kiistattoman mestarin”. Miesten puolella raskasta sarjaa dominoiva Anthony Joshua kertoo ihalievansa irlantilaista.
– Kun katson häntä, opin siinä samalla. Vaikka olen mestari, niin silti katson ja totean, että minunkin täytyisi tehdä noin, Joshua kommentoi Sky Sportsille.
– Katiesta tulee ehdottomasti kiistaton mestari. Nyrkkeilyssä on tärkeä olla oma itsensä. Hän on todellinen peto kehässä. Jotkut ovat hyviä puhumaan kehän ulkopuolella, mutta eivät sitten lunasta puheitaan kehässä, Joshua jatkoi.
Sekä Joshua että Taylor voittivat olympiakultaa Lontoossa vuonna 2012. Taylor on voittanut uransa kaikki 12 ammattilaisottelua. Joshua on puolestaan voittanut jo 22 ottelua.
– Maineella ja kuuluisuudella ei kuitenkaan voiteta otteluita Joshua muistuttaa.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Nyrkkeilylegenda ja potkunyrkkeilijä ottivat yhteen – kaikki oli ohi 14 sekunnissa
- Nooralotta Neziri katsoi totuutta silmiin – ”Niin surullista”
- Mykistävää ylivoimaa maailmalla – suomalainen keihäsässä heitti ennätyksensä
- Nyt sai riittää – Yle: Krista Pärmäkoski veti johtopäätöksensä
- Totuus Wilma Murrosta selvisi – nyt puhui tämä mies
- Jasmi Joensuu yllätti faninsa – poseerasi harvinaisessa rantakuvassa lomallaan
- Maailmanmestari Jutta Leerdamin rakas avautui petipuuhista
- Uutispommi jysähti – Reetta Hurskeelle ladattiin suora viesti Ylellä
- Se oli siinä: Hiihtotähti Anne Kyllöselle riitti
- Raju romahdus: Nooralotta Nezirin kausi alkoi hirveästi
- Suru-uutinen – Legendaarinen suomalainen hiihtäjä on kuollut
- Se oli siinä: Hiihtotähti Anne Kyllöselle riitti
- Uutispommi jysähti – Reetta Hurskeelle ladattiin suora viesti Ylellä
- Sieltä se tuli: Sinetöikö tämä päivitys Krista Pärmäkosken uran kohtalon?
- Maailmanmestari Jutta Leerdamin rakas avautui petipuuhista
- Annimari Kortteelta saatiin ikävä viesti Lotta Haralan hirmujuoksun jälkeen
- Suomalaisen keihästähden uho loppui kuin seinään – ”Täysi katastrofi”
- Jasmi Joensuu yllätti faninsa – poseerasi harvinaisessa rantakuvassa lomallaan
- Seivästähti Molly Caudery esitteli kesän kisa-asuaan – leukoja tippui lattiaan
- Ella Junnila ei voinut käsittää suomalaisen yleisurhelijan temppua – ”Jösses mikä tulos!”