EräViikingit kaatui jäähyilyyn – SPV:n Sami Koski taituroi hirmutehot!
Kuva: Juha Tamminen
Salibandyliigan puolivälierät jatkuivat sunnuntaina kolmella ottelulla. Nokian KrP tasoitti 6–5-jatkoaikavoitollaan tilanteeksi TPS:aa vastaan 1-1, mutta Classic ja SPV hakivat vieraskaukaloista jo toiset voittonsa. Classic löi Espoossa Westend Indiansin 10-3 ja SPV Vantaalla EräViikingit 12-7.
Tampereella TPS johti vielä ottelun viimeisen kymmenminuuttisen alkaessa 5-3, mutta ilman ykköspyssyään Henri Johanssonia taistellut KrP tuli vielä. Valtteri Viitakosken sekä Joni Henttosen osumat siirsivät ratkaisun jatkoajalle, joka päättyi ajassa 63.33. Nokian Morics Kruminsin maaliin.
Jäähyt näyttelivät isoa osaa Myyrmäessä, jossa SPV iski EräViikinkien verkkoon peräti seitsemän ylivoimamaalia. Isäntien Lauri Kapasen viiden minuutin jäähy poiki vieraille neljä ja Roni Laasosen viisiminuuttinen kaksi osumaa. Ylivoiman erikoismiehenä mestaroi jälleen kerran SPV:n Sami Koski, jonka illan koko saldo oli kolme maalia ja neljä maalisyöttöä.
Classic karkasi Westend Indiansilta seitsemässä minuutissa kolmen maalin johtoon, mutta vielä kolmannen erän alussa espoolaiset kirivät lukemiin 2-4. Sitten Classic meni menojaan illan pistehirmuinaan ykkösviisikon Sami Johansson (3+2) ja Eemeli Salin (1+3).
Oilersin ja Happeen toinen kohtaaminen on vuorossa maanantaina Espoossa. Oilers johtaa sarjaa voitoin 1-0.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suuri suru: 30-vuotias MMA-tähti menehtyi pelastaessaan teinityttöjä
- Putinin väitetty rakastajatar myrskyn silmässä – raivokas palaute levisi Venäjällä
- Mitä ihmettä? Tenniksen kohupelaaja pudotti housunsa kesken ottelun
- “Kaikki meni roskiin” – Suomen miesjuoksijan kausi ohi ennen alkua
- Topi Raitaselta huippu-uutinen pitkän tuskan jälkeen – julkaisi odotetun videon
- Suomen alppihiihtoon iso muutos – uusi päävalmentaja palaa Norjasta
- Keihäslegendan pojat herättävät huomiota yleisurheilupiireissä – luvut kovempia kuin isällä samassa iässä
- EM-edustaja juoksi loukkaantuneena maaliin asti – julkaisi pysäyttävän viestin
- Miljardiluokan urheiluhanke muuttui dramaattisesti – näin uusi areena nyt toteutetaan
- Suomalainen CS-tähti dominoi miljoonaturnauksessa – jättipotti kilahti tilille
- Suomen uusi supertähti nousi rytinällä – Ella Mikkolan hurja muutos hämmästyttää
- “Kaikki meni roskiin” – Suomen miesjuoksijan kausi ohi ennen alkua
- Suomen maajoukkuehiihtäjä hirmuvedossa – ruotsalaistähdet eivät pysyneet kyydissä
- Jasmi Joensuu ja Leijonat-hyökkääjä: iso elämänmuutos!
- Krista Tervo julkaisi bikinikuvan harjoitusleiriltä – Emma Tainio riensi heti kommentoimaan
- Makwan Amirkhani pysäytti Nokia-areenan – suora viesti presidentti Stubbille räjäytti yleisön
- Keihäslegendan pojat herättävät huomiota yleisurheilupiireissä – luvut kovempia kuin isällä samassa iässä
- Suomalainen työnsi ylivoimaisen voiton – sitten tuli yllättävä arvio
- EM-edustaja juoksi loukkaantuneena maaliin asti – julkaisi pysäyttävän viestin
- Topi Raitaselta huippu-uutinen pitkän tuskan jälkeen – julkaisi odotetun videon