Ilkka Herola kertasi vaikeaa kautta: ”Uran hienoin tasonnosto”
Kuva: Getty Images
Yhdistetyn maailmancup päättyi tänään Saksan Schonachissa. Ilkka Herola oli päätöskilpailun kuudes ja päätti kauden kokonaiscupin 11. sijaan.
Finaalipäiväksi aikataulutettu kahden kierroksen mäkikisa ja 15 kilometrin hiihto-osuus typistyi varakilpailun tulosten mukaiseen 10 kilometrin hiihtoon. Sää kangisti urheilijoita, kun taivaalta tuli räntää ja vettä ja tuuli oli kova.
– Ihan kohtalainen lopetuspäivä. Hiihto oli ajallisesti huono, pääsi kylmä kangistamaan, kun vettä ja räntää tuli. Aiheutti kyllä aika huonon tunteen, oli kädet tunnottomat. Kuudessija jatkaa loppukauden hyvää sarjaa, voihan tähän isossa kuvassa olla tyytyväinen, Herola summasi.
Koko kautta ajatellen Herola näki henkisen kasvun suurimpana voittonaan.
– Pitäisin kuitenkin kaikkine henkisine voittoineen hyvänä tätä kokonaisuutena. Semmoisesta suosta, mikä oli ensimmäisen parin kuukauden ajan, niin pystyi nousemaan tälle tasolle, se oli uran hienoin tasonnosto. Jotain siis saatu aikaiseksi tuolla henkisellä puolella, analysoi Herola.
Eero Hirvosen kilpailu kaatui pitkälti varakilpailun hyppyyn, ja mies lähti hiihto-osuudelle yli kolme minuuttia kärjen takaa, sijalta 50.
– Ei kovin häävi kruunaus ollut tälle kaudelle, ei sen kummempaa kerrottavaa tämän päivän kisasta, sanoi Hirvonen.
Kokonaisuus jäi kuitenkin plussalle, koska polvivamman jäljiltä Hirvosen kilpaileminen oli epävarmaa.
– Kausi on ollut tuloksellisesti vaikea, vaikka muutama kohokohta toki siellä on. Tottakai hyviä asioitakin mahtuu, kuten hiihtovauhti mennyt eteenpäin ja ja vielä loppukirit on parantuneet, mutta tässä tilanteessa ei auta, kun hyppääminen on niin vaikeaa. Lähtökohdat eivät olleet kovin häävit tähän kauteen. Siihen nähden siellä ollut joitakin ihan hyviäkin kisoja, siihen pitää olla tyytyväinen, pyöritti ajatuksiaan Hirvonen.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Janni Hussi paljasti tulonsa rallista – yritys takoo suuria summia
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- YLE: Kulissien takana kuohui – Suomen alppimaajoukkueessa vakava ilmapiirikriisi
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Wilma Heltelän tunnelmat nousussa – seuraava kilpailu jo tiedossa
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Jukolan viesti 2026 – Kotka: Tulokset ja osallistujat
- Valavuori vs Palander – Beazt Fight Nigt tulokset
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan