Juulia Turkkila ja Matthias Versluis paransivat sijoitustaan MM-kisoissa – ”Olemme tosi, tosi iloisia ja onnellisia”
Kuva: Getty Images
Juulia Turkkila ja Matthias Versluis onnistuivat Saitamassa lauantaina luistellun MM-kilpailun vapaatanssiosuudessa ja nousivat lopputuloksissa sijalle 16. Suomalaispari hurmasi keveällä, mutta vaativalla Mozartin pianokonsertin tahtiin tehdyllä ohjelmallaan ja keräsi kauden ennätyspisteet 102,11. Kokonaispisteet 168,12 jäivät vain 0,22 pistettä tammikuun EM-kilpailun ennätystuloksesta.
Pari hehkui tyytyväisyyttä ohjelman päätteeksi. Uran ensimmäinen yhteinen MM-kilpailu sujui toiveiden mukaisesti. Kahden sijan nousu rytmitanssin jälkeen osoitti parin venymiskyvyn tärkeän paikan tullen.
– Olemme tosi tosi iloisia ja onnellisia, kuinka ohjelma sujui. Nautimme luistelusta tänään ja annoimme vain mennä. Meillä oli hyvä keskinäinen lataus ja pystyimme kuulemamme mukaan luomaan hyvän tunnelman myös paikalla olleen japanilaisyleisön keskuuteen, pari kertoi.
– Lopputulos sijoituksen osalta ensimmäisissä MM-kisoissamme on upea. Emme voi olla kuin tyytyväisiä.
Parin valmentaja Maurizio Margaglio, vuoden 2001 jäätanssin maailmanmestari, oli ylpeä suojattiensa esiintymisestä MM-kilpailussa.
– Viikko kaikkinensa oli hieno ja olen hyvin onnellinen heidän ensimmäisestä yhteisestä MM-kilpailustaan. Pari teki tavattoman hyvää työtä koko viikon harjoituksista alkaen ja kilpailussa pystyivät hallitsemaan tunteensa ja esittämään vahvaa hyvää luistelua.
Turkkila on luistelijana harvinaisuus, sillä hän on luistellut aikuisten MM-finaalissa sekä jäätanssijana että yksinluistelijana. Turkkilan paras saavutus yksinluistelijana oli MM-kilpailussa 18:s vuonna 2012. Kaiken kaikkiaan hän edusti yksinluistelijana Suomea MM-tasolla vuosina 2011-2014, joista Saitamassa vuonna 2014. Versluis on puolestaan edustanut yksinluistelijana Suomea junioreiden MM-kilpailuissa sijoittuen parhaimmillaan 19:nneksi vuonna 2013.
Jäätanssin ylivoimaisiksi maailmanmestareiksi luistelivat jo neljännen kerran Ranskan Gabriella Papadakis ja Guillaume Cizeron.
Lähde: Taitoluisteluliiton tieote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suuri suru: 30-vuotias MMA-tähti menehtyi pelastaessaan teinityttöjä
- Putinin väitetty rakastajatar myrskyn silmässä – raivokas palaute levisi Venäjällä
- Mitä ihmettä? Tenniksen kohupelaaja pudotti housunsa kesken ottelun
- “Kaikki meni roskiin” – Suomen miesjuoksijan kausi ohi ennen alkua
- Topi Raitaselta huippu-uutinen pitkän tuskan jälkeen – julkaisi odotetun videon
- Suomen alppihiihtoon iso muutos – uusi päävalmentaja palaa Norjasta
- Keihäslegendan pojat herättävät huomiota yleisurheilupiireissä – luvut kovempia kuin isällä samassa iässä
- EM-edustaja juoksi loukkaantuneena maaliin asti – julkaisi pysäyttävän viestin
- Miljardiluokan urheiluhanke muuttui dramaattisesti – näin uusi areena nyt toteutetaan
- Suomalainen CS-tähti dominoi miljoonaturnauksessa – jättipotti kilahti tilille
- Suomen uusi supertähti nousi rytinällä – Ella Mikkolan hurja muutos hämmästyttää
- Suomen maajoukkuehiihtäjä hirmuvedossa – ruotsalaistähdet eivät pysyneet kyydissä
- Jasmi Joensuu ja Leijonat-hyökkääjä: iso elämänmuutos!
- Krista Tervo julkaisi bikinikuvan harjoitusleiriltä – Emma Tainio riensi heti kommentoimaan
- Makwan Amirkhani pysäytti Nokia-areenan – suora viesti presidentti Stubbille räjäytti yleisön
- Suomalainen työnsi ylivoimaisen voiton – sitten tuli yllättävä arvio
- Oliver Helanderilta karu avaus uudessa valmennuksessa – tulostaulu kertoi tylyn totuuden
- Ice Cage päättyi rajuun näkyyn – suomalaisveteraani moukaroitiin pahaan kuntoon
- Jussi Utriainen, 47, mykisti puolimaratonilla – paljastus treenimäärästä loksauttaa leuat
- Sami Välimäki ylsi historialliseen sijoitukseen – näin paljon rahaa kilahti tilille