Loistavaa! Suomen ykköspelaaja nappasi uransa 15. ammattilaisturnausvoittonsa Moskovassa – Pelannut huipulla jo huimat 20 vuotta!
Kuva: Getty Images
Suomen ykköspelaaja Olli Tuominen otti uransa 15. ammattilaisturnausvoittonsa, kun hän kukisti Unkarin Balasz Farkasin Moskovan 11 000$ turnauksen loppuottelussa suoraan 3-0. Erälukemat kirjattiin suomalaisen hyväksi 11-5, 11-6, 11-8.
Maailmanlistalla sijalla 73 tällä hetkellä majaileva Tuominen oli sijoitettu turnauksessa toiseksi. Finaalivastustaja Farkas oli matkalla loppuotteluun kaatanut mm. turnauksen ykkössijoitetun, Espanjan Iker Pajaresin. Ensi kuussa 40 vuotta täyttävä suomalainen lähti loppuotteluun kuitenkin lievänä ennakkosuosikkina.
Ensimmäinen erä mentiin Tuomisen komennossa, eikä unkarilainen päässyt oikein peliin mukaan. Erä Tuomiselle 11-5. Toinen erä oli lähes ensimmäisen toisinto, numerot nyt Tuomiselle 11-6. Kolmannessa erässä Farkas pääsi ensimmäistä kertaa sisään peliin ja johti erää muutamalla pisteellä. Tuominen ei kuitenkaan hätkähtänyt, vaan vei erän viimeiset pallot nimiinsä. Erä 11-8 suomalaiselle ja koko ottelu suoraan 3-0.
– Kaksi ensimmäistä erää peli oli hyvin hallinnassa. Ei mitään parasta peliä, mutta tasaisen varmaa ilman virheitä. Kolmannessa kaveri alkoi pääsemään paremmin mukaan enkä itse pystynyt enää muuttamaan rytmiä. Tapahtui kevyt jäätyminen, mikä oli viedä sen erän, mutta sain lopulta kuitenkin tilanteen hallintaan ja suoran 3-0 voiton. Tuominen kertasi loppuottelun vaiheita.
Suomalaisen, jo veteraani-ikäisen huippu-urheilijan ura hakee jopa kansainvälisesti vertaistaan. Mies on ollut maailman 80 parhaan pelaajan joukossa yli 20 vuotta yhteen putkeen! Parhaimmillaan sijoitus on ollut 13. vuonna 2006. Suuria loukkaantumisia ei ole ollut ja pelitaso on pysynyt tasaisen korkeana. Tuominen toimii oman peliuran ohella myös Suomen miesten maajoukkueen pelaajavalmentajana.
Moskovan ykköstilasta Tuominen kuittasi taskuunsa 200 ammattilaispistettä sekä reilut 2000€ palkintorahoina.
Lähde: Squashliiton tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Alisa Vainion isä paljasti ajatuksensa hurjasta juoksusta – ”Sanattomaksi vetää”
- Emma Tainio joutui kisaturistin rooliin – avautuu nyt kokemuksesta
- IS: Mustafe Muuse teki kovan ratkaisun – ura saa uuden suunnan
- Ella Junnilalta paljastus EM-finaalin jälkeen – ”Olen tullut tähän niin vaikeasta tilanteesta”
- Ilona Mononen avautui EM-finaalin jälkeen – ”se tulee vielä”
- Tätä ei ole nähty EM-maratonilla – Alisa Vainio teki historiaa
- Aleksi Valavuori tylyttää Ylen kaksikkoa: ”Suomalainen selostusp*ska”
- Kultaa luvassa? EM-kisat tänään 16.8.2026: Aikataulu, tv-lähetykset, päivän suomalaiset
- Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – valmentajalta karu varoitus
- Tämä ratkaisi Suomen kohtalon viestissä – ”Nyt tuli sitten tällainen huonompi”
- Kultaa luvassa? EM-kisat tänään 16.8.2026: Aikataulu, tv-lähetykset, päivän suomalaiset
- Aleksi Valavuori tylyttää Ylen kaksikkoa: ”Suomalainen selostusp*ska”
- Hiihtomaajoukkueen päävalmentajana toiminut Teemu Pasanen: uusi työ!
- IL: Wilma Heltelä kertoo erikoisesta tilanteesta – mitali vietiin pois
- Selostajalegenda latasi suorat sanat Oliver Helanderista – ”Kyllä kannattaa…”
- EM-kisat tänään 15.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Yle: Kova päätös keskellä EM-kisoja – Ilona Mononen kertoo ratkaisustaan
- Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – valmentajalta karu varoitus
- Tätä ei ole nähty EM-maratonilla – Alisa Vainio teki historiaa
- IS: Mustafe Muuse teki kovan ratkaisun – ura saa uuden suunnan