Mäkihyppymaajoukkueen päävalmentaja myhäili: ”Antilta oikein hyvä päivä”
Kuva: Getty Images
RAW AIR Tournamentin ensimmäiset henkilökohtaiset kilpailut käytiin tänään Holmenkollenilla. Julia Kykkänen sijoittui naisten aamupäivän kilpailussa sijalle 22 ja Antti Aalto oli iltapäivällä miesten kilpailussa 18:s.
Kykkänen oli tyytyväinen Norjan kiertueen avauskilpailuunsa. Kykkäsen ensimmäisen kierroksen hyppy kantoi 101 metriä, toisella kierroksella hyppy jäi 89,5 metriin.
– Palattiin taas pisteille, ihan hyvä aloitus tälle turneelle. Toinen hyppy karkasi vähän taas liian kovaa. Täytyy olla kärsivällinen, kyllä se sieltä rupeaa kolahtelemaan, totesi Kykkänen.
Antti Aalto jatkoi tasaisen vahvoja otteitaan miesten kilpailussa. Ensimmäisellä kierroksella Aalto venytti hyppynsä peräti 127 metriin, joka riitti sijaan 15. Toisen kierroksen hyppy kantoi 120 metriä. Aalto sai hyvän alun Holmenkollenin osakilpailuille jo karsinnasta.
– Kollenilla on ollut mukava hypätä, hommasta sai heti kiinni. Joukkuemäki ei mennyt ihan niin kuin olisi toivonut, mutta eivät nekään suoritukset olleet kaukana hyvästä. Tänään oli hyvä päivä, sain kaksi hyvää hyppyä ja se toi ihan OK tuloksen, kommentoi Aalto.
Päävalmentaja Lauri Hakola oli tyytyväinen Aallon otteisiin. Hyppäämisessä näkyi tänään asioita, joita on tavoiteltu.
– Antilta oikein hyvä päivä. Oikeastaan nyt ensimmäisen kerran muutamaan viikkoon näkyi laskemisessa ja keulalla niitä asioita, mitä on parhaimmillaan näkynyt ja mitä on tavoiteltu. Loppulennosta olisi vielä otettavissa muutamia pisteitä. Onnistunut päivä hypyllisesti, se on tietysti tärkeintä, kommentoi Hakola.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan