MM-hiihtojen dopingpommi laajenee entisestään: Uusi henkilö pidätetty ja peräti 21 urheilijaa epäiltyinä – Rikkeitä tehty myös Suomessa!

Syyttäjät ovat antaneet lisätietoja niin kutsutusta Operaatio Suoneniskusta, jonka ratsia paljasti laajan veridopingringin Seefeldin hiihdon MM-kisojen aikana. Yksi uusi henkilö on myös pidätetty.
Saksan poliisin mukaan dopingrikoksista pidätetyllä lääkärillä Mark Schmidtilla on ollut asiakkainaan peräti 21 urheilijaa. Epäillyt urheilijat tulevat kahdeksasta eri maasta. Mukana on viiden eri lajin urheilijoita.
– On kolminumeroinen määrä tapauksia ympäri maailman. Saksassa, Itävallassa, Italiassa, Ruotsissa, Suomessa, Virossa, Kroatiassa, Sloveniassa ja Havaijilla, syyttäjä sanoi tiedotustilaisuudessa.
Nyt pidätetyn henkilön epäillään kuljettaneen veripusseja ja auttaneen urheilijoita verensiirroissa. Syyttäjänvirasto tiedotti olevansa optimistinen, että veripusseista peräisin olevaa DNA:ta voidaan verrata urheilijoiden veriprofiileihin.
Poliisi pidätti Itävallan Seefeldissä pidettyjen MM-kisojen aikana yhteensä yhdeksän henkilöä epäiltynä veridopingista. Urheilijoita pidätetyistä oli viisi: itävaltalaiset Max Hauke ja Dominik Baldauf, kazakstanilainen Aleksei Poltoranin ja virolaiset Andreas Veerpalu sekä Karel Tammjärv.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- MM-kisat ovella: Silja Kosonen paljasti karun totuuden tämän hetken kunnostaan
- Suomessa jysähti hurja moukarikaari – hopealle jääneeltä erikoista vihjailua
- Suomalainen keihästähti ilmestyi kuulakisaan – voitti kaikki: ”En treenaa yhtään”
- Wilma Murto varasti show’n – kilpasisko lausui IL:lle suorat sanat naisen touhusta
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä aivan älytön tulos
- Alisa Vainio oli maalissa ennen kaikkia muita – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Nyt meni turhan intiimiksi – Ylen Laura Arffmanilta kiusallinen paljastus kulisseista
- Riitta-Liisa Lassila paljasti synkän totuuden hymyilevän kuorensa alta
- Surullista luettavaa: Saga Andersson jakoi synkän päivityksen
- Siinä on ihmettelemistä: Lotta Haralalle kunnon shokkiuutinen

- Mila Heikkonen tykitti hirmuajan – mykistävää ylivoimaa
- Nyt meni turhan intiimiksi – Ylen Laura Arffmanilta kiusallinen paljastus kulisseista
- Kilpakumppanien reaktio Wilma Murron paluuseen vetää hiljaiseksi
- Riitta-Liisa Lassila paljasti synkän totuuden hymyilevän kuorensa alta
- Mike Tysonilta raju väite: Tämä mies on kautta aikojen pelottavin nyrkkeilijä