Special Olympics -kilpailut onnistuivat erittäin hyvin: Suomelle huimat 47 mitalia! – ”Ikimuistoiset kisat”
Kuva: Getty Images
Kehitysvammaisten Special Olympics -kesämaailmankisat päättyivät torstaina Abu Dhabissa ja kisoja voi pitää kaikilla merkittävillä mittareilla erittäin onnistuneina.
Kisoissa oli mukana ennätyksellisesti yli 190 maata. Etenkin Afrikasta ja Aasiasta oli runsaasti uusia maita mukana, mikä on omiaan edesauttamaan yhtä Special Olympics -järjestön tärkeimmistä missioista: kehitysvammaisten henkilöiden aseman kohentamista niin kutsutuissa kolmannen maailman maissa. Tämä oli myös yksi merkittävimmistä syistä, miksi Special Olympics halusi tuoda lippulaivatuotteensa ensimmäistä kertaa arabimaailmaan.
Myös Suomen joukkueen, Sisujengin, osalta kisat olivat menestys. Siitä kertoo 47 mitalin saalis. Suomen 70 urheilijan joukkue saavutti 13 kultamitalia, 21 hopeamitalia ja 13 pronssimitalia.
– Mitaleja tuli paljon, mutta se ei näissä kisoissa suinkaan ole ainoa menestyksen mittari. Parhaiten menestys ilmenee meidän urheilijoidemme ilmeistä ja positiivisista kommenteista. Nämä ovat olleet joukkueen jäsenille ikimuistoiset kisat, toteaa Special Olympics Finlandin johtaja Riikka Juntunen vammaisurheilu.fi-sivustolla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Vankilasta maailmanmestariksi – nyt viimeinen ottelu 50-vuotiaana
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Suomen hiihtonaiselta raju purkaus: ”Sai hävetä”
- Entinen Putinin tukija nyt vaikeuksissa – Venäjältä kova toimenpide uhkaa
- Nuori lupaus taas kohun keskellä – sekoili strippiklubilla
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Suomen naishiihtäjä lopetti uransa – osallistuu nyt toisen lajin MM-kisoihin!
- Olympiasankari palkittiin – kotikaupunki muisti Vilma Ryyttyä isosti
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi haasteen – ”En tiedä miten pitäisi”
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Frida Karlsson vangitsi katseita punaisella matolla – tyyli puhuttaa
- Hiihdon tuore olympiamitalisti vaativaan leikkaukseen
- Kauden kotimainen kärkitulos – Vilma Itälinna aloitti lupaavasti Italiassa