Suomalainen lumilautailija loukkaantui vakavasti: Ei pysty puolustamaan kahta MM-kultaansa – ”Sillä sekunnilla tuntui, että tämä oli tässä”
Kuva: Getty Images
Matti Suur-Hamari on loukannut olkapäänsä La Molinan maailmancupissa eikä kykene osallistumaan Pyhän kisoihin. MM-kisat Pyhällä 26.3.-31.3.
Matti Suur-Hamari on loukannut oikean käden olkapäätään La Molinassa Espanjassa paracrossin maailmancupissa. Hän kaatui kisoissa, ja jatkotutkimuksissa hänen olkapäänsä on päädytty leikkaamaan. Näin ollen hän ei pysty puolustamaan kahta MM-kultaansa Pyhällä kisattavissa lajin maailmanmestaruuskisoissa.
– La Molinan maailmancupissa oli hyvin lämmintä ja rata sohjossa. Laskijat olivat sitä mieltä, että pitäisi jättää kisa laskematta, mutta kisat pidettiin kaikesta huolimatta. Rata oli pienehkö, mutta loska teki siitä haastavan. Semifinaalilaskut oli menossa ja ajattelin, että turha riskeerata mitään, kun ollaan näin lähellä MM-kisoja. Rennosti laskettiin koko porukalla, ja viimeiseen käännökseen tulin tiimikaverini Alex Massien kanssa rinnakkain. Otin sisälinjan, mutta lumi oli mennyt auringossa niin sohjoksi, että laudan keula upposi lumeen ja siitä kuperkeikan kautta tulin oikean olkapään päälle. Se upposi lumeen, ja kun 60-70 km/h oli vauhtia, niin vääntömomenttia riitti. Sillä sekunnilla tuntui, että tämä oli tässä, Matti Suur-Hamari kommentoi.
Röntgenkuvat otettiin paikan päällä ja yhteys joukkueen lääkäriin Klaus Köhleriin Pihlajalinnasta. Suomeen palattuaan olkapää tutkittiin välittömästi Pihlajalinnassa.
Vamman todettiin olevan niin laaja, että se tulee estämään MM-kisoihin osallistumisen. Leikkausta suositeltiin tehtäväksi pikimmiten, ja se suoritettiin maanantaina.
– Kaatumisessa Matti sai olkapäähän pahan nivelsidevamman. Valitettavasti vamman luonteen ja laajuuden takia Matti ei olisi pystynyt kilpailemaan MM-kisoissa. Hoitotuloksen kannalta leikkaus nyt aikaisessa vaiheessa oli paras ratkaisu. Ajankohta on erittäin ikävä, mutta tärkeintä on nyt saada Matti kunnolla hyvään kuntoon, kommentoi maajoukkueen lääkäri Klaus Köhler Pihlajalinnasta.
Suur-Hamari on tietenkin kotikisojen väliin jättämisestä suunnattoman harmissaan.
– Kysyin, että onko mitään mahdollisuutta teipata käsi ja leikata vasta kisojen jälkeen, että pääsisin osallistumaan kotikisoihin ja puolustamaan kahta MM-kultaa. Siihen ei ollut tällä kertaa mahdollisuutta – niin pahasti oli vammautunut. Rankasti tämä ottaa päähän. Todennäköisesti nyt on ainutkertainen mahdollisuus, että voisin laskea arvokisoja kotimäessä. Mutta sellaista tämä lumilautailu on. Välillä rytisee, eivätkä loukkaantumiset koskaan tule oikeaan aikaan, Suur-Hamari toteaa.
Leikkaus onnistui hyvin, ja nyt alkaa kuntoutus:
– Seuraavat kuusi viikkoa pidetään käsi kantositeessä, ja sitten alkaa pitkä kuntoutusprosessi. Puolisen vuotta menee, ennen kuin se on täysin laskutikissä. Nyt tarvitaan mielen lujuutta, mutta nyt laitetaan olkapää kuntoon ja sitten aletaan taas kisaamaan. Se on selvä homma. Sitten tullaan entistä vahvempana takaisin.
Kaikesta huolimatta Suur-Hamari on saapumassa Pyhälle seuraamaan MM-kisoja:
– Pyhä ja Lumilautaliitto ovat tehneet ison työn kisojen eteen, niin tietenkin tulen fiilistelemään kisatunnelmaa, vaikken itse porttiin pääsekään. Ja jos ei itse pysty kultamitalista laskemaan, niin kansainvälisille tiimikavereilleni annan parhaan tukeni – että pysyisi mitali edes tiimin sisällä.
Lähde: Lumilautaliitto
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Eetu Ihanamäeltä kova suoritus Georgiassa – välierät jo voiton päässä
- Suuri sankari on poissa: MM-kultaa voittanut yleisurheilujätti kuoli äkillisesti
- Katri Lylynperän jäähyväiset pysäyttivät – erityisviesti Krista Pärmäkoskelle koskettaa
- Skandaali mäkihypyssä – naiset tiputettiin kalenterista
- Suomalaisrynnistys jatkuu frisbeegolfissa – nyt edessä täysin erilainen testi
- Karmea onnettomuus: 25-vuotias yleisurheilutähti vaivutettiin koomaan
- Frida Karlsson yllätettiin kesken vessakäynnin – kylmänviileä reaktio
- Turkki yritti törkeää kikkailua yleisurheilussa – liitolta täystyrmäys
- Suomalaislupaus räjäytti pankin heti – Omran Chaaban varasti show’n
- Mikael Granlund jysäytti – yllättävä kommentti HIFK:sta
- Suuri sankari on poissa: MM-kultaa voittanut yleisurheilujätti kuoli äkillisesti
- Mäkihyppylegenda: Shokkiero – 40 vuoden yhteiselo ohi
- Katri Lylynperän jäähyväiset pysäyttivät – erityisviesti Krista Pärmäkoskelle koskettaa
- Krista Pärmäkoski teki rajun päätöksen – nyt lähtee urheiluvälineet myyntiin
- Suomen hiihtotähtien bileet puhuttivat – nyt suunsa avasi Perttu Hyvärinen IS:lle
- Suomen valinta julki – tässä on EM-kesän ensimmäinen nimi
- Frida Karlsson yllätettiin kesken vessakäynnin – kylmänviileä reaktio
- Suomalaisrynnistys jatkuu frisbeegolfissa – nyt edessä täysin erilainen testi
- Skandaali mäkihypyssä – naiset tiputettiin kalenterista
- Karmea onnettomuus: 25-vuotias yleisurheilutähti vaivutettiin koomaan