Suomen mäkitoivo Antti Aalto keräsi päävalmentajalta ansaitut kehut: ”Reilusti parempaa kuin viime vuosina”
Kuva: Getty Images
Antti Aalto nousi maailmancupissa kolmenkymmenen parhaan joukkoon. Viimeisessä kilpailussa Slovenian Planicassa Aalto hyppäsi sijalle 25. ja piti saman sijan maailmancupin kokonaistuloksissa. Naisissa Julia Kykkänen oli viimeisen kilpailun 28:s ja maailmancupin loppupisteissä 29:s.
Julia Kykkänen oli Chaikovskyn päätöskilpailussa 28:s 106 ja 109,5 metriä kantaneilla hypyillään.
– Kausi hypätty ja pisteitä tuli kaikista viimeisistä kisoista, sillä tavalla on kausi hyvä päättää tähän. Nyt loppupuolella vaan meinas puhti loppua kesken, mietti Kykkänen loppukauden suorituksiaan.
Julia Kykkäsen valmentaja Kimmo Kykkänen summasi suojattinsa vaikeaa kautta.
– Haastava kausi kaiken kaikkiaan. Alkuvaikeuksien jälkeen kuitenkin sen verran pystyi sinnittelemään, että sai TOP30:een hilattua itsensä tähän loppukauteen. Siihen pitää jollain lailla olla tyytyväinen. Ensi kautta kohti ja yritetään lähteä miettimään asioita uusilta pohjilta, niin eiköhän se lähde kulkemaan, kokosi Kimmo Kykkänen.
Aalto nosti tasoaan huimasti kaudesta 2017/18
Antti Aalto hyppäsi viimeisessä maailmancupin osakilpailussa 206 ja 210,5 metriset hypyt sijoittuen 25:nneksi.
– Onnistuin tänään kohtalaisesti. Ei nyt ollut ihan parasta tekemistä, loppulennossa kääntyi hieman vasten ja menetin siinä jonkin verran metrejä. Oli joka tapauksessa hieno hypätä tuo viimeinen kansainvälinen kisa tältä kaudelta, sanoi Aalto, kun viimeiseen kilpailuun pääsi vain maailmancupin 30 parasta urheilijaa.
Päävalmentaja Lauri Hakola analysoi viimeisen kilpailun hypyt, joissa ennenkaikkea oli keskitytty lentovaiheen parantamiseen.
– Antin kohdalta ihan ok hyppäämistä, semmoista, mitä täällä on ollut. Itse asiassa tuosta keulan päältä jopa vähän parempaa, mutta lentovaiheen kanssa oli edelleen haasteita. Ei ihan vielä ollut Planican mäki riittävästi hallussa, mutta reilusti parempaa kuitenkin kuin viime vuosina, summaili Hakola.
Maailmancupissa Aalto keräsi pisteitä 288 hypäten maailmancupin pisteille 19 kilpailussa 29:stä. Kokonaisuudessan pistepotti yli viisinkertaistui suhteessa edelliskauteen.
Maailmancupin pisteitä kaudella 2018/2019 keräsi myös Eetu Nousianen (4 pistettä) sekä Andreas Alamommo (2 pistettä) ja Jarkko Määttä (2 pistettä). Alamommolle maailmancupin pisteet olivat uran ensimmäiset. Suomi keräsi yhteensä 396 pistettä, kun kaudella 2017/2018 Suomen mäkihyppyjoukkueen pistesaldo oli 119 ja sijoitus 9.
Lähde: Hiihtoliiton tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hiihdon maailmancup tänään – ohjelma, tv-lähetykset ja suomalaiset
- IL: Karuja huhuja liikkeellä – suomalainen urheiluorganisaatio kiistää
- Olavi Uusivirran toiminta Urheilugaalassa puhuttaa – Aleksi Valavuori tylyttää: ”Toope”
- Suvi Minkkinen ampui nollat – ei siltikään riittänyt
- IL: Murhaaja pahoinpiteli miehen Tikkurilassa – ottelee Immun Fight Clubissa
- Donald Trump isännöi Suomen urheilutähtiä – mainitsi Aleksander Barkovin
- Raju purkaus ampumahiihtäjältä: ”Olen raivoissani – hän on täysi idiootti”
- Vuoden urheilija -äänestys oli todella tiukka – näin pisteet jakautuivat
- Vuoden urheilijalta heti kova temppu!
- Vuoden urheilija on valittu – tässä ovat kaikki Urheilugaalassa palkitut
- Jääkiekkotähti ja pikajuoksija – uudesta superparista kuvat julki!
- Urheilucast: Tappara teki megaluokan sopimustarjouksen Liigan supertähdelle!
- Raju purkaus ampumahiihtäjältä: ”Olen raivoissani – hän on täysi idiootti”
- Olavi Uusivirran toiminta Urheilugaalassa puhuttaa – Aleksi Valavuori tylyttää: ”Toope”
- Ampumahiihtäjän tyly kohtalo – ulos joukkueesta
- IL: Karuja huhuja liikkeellä – suomalainen urheiluorganisaatio kiistää
- Vuoden urheilija -äänestys oli todella tiukka – näin pisteet jakautuivat
- Draamaa naisten ampumahiihdon viestissä
- Suvi Minkkinen ampui nollat – ei siltikään riittänyt
- IL: Murhaaja pahoinpiteli miehen Tikkurilassa – ottelee Immun Fight Clubissa