Tiikerit otti ensimmäisen kiinnityksen – Palin vietti neljän tehopisteen iltaa
Kuva: Juha Tamminen
Tiikerit otti ensimmäisen kiinnityksen Divarin mestaruuteen ja paikkaan Salibandyliigassa kun se löi finaalisarjan avauksessa ÅIF:n 5-3. Ottelu ratkesi vasta viimeisellä minuutilla Tiikerien Miika Iskaniuksen ja Valtteri Laineen maaleihin.
ÅIF kuittasi kahdesti Tiikerien johdon ja nousi toisen erän lopussa ensi kertaa johtoon Tuomas Liukolammen maalilla. Tiikerien Tomi Palin kuitenkin tasoitti ottelun viimeisen kymmenminuuttisen alkaessa, ja lopussa ratkaisu nähtiin jäähysuman jälkeen. ÅIF:n Oliver Sillanpäälle vihelletty kaksiminuuttinen muutti tasavajaan Tiikerien ylivoimaksi, ja pelin viimeisen minuutin alkaessa Miika Iskanius kiskaisi kierrosta voittopallon takatolppaa nuollen sisään. ÅIF:n yritys riskillä kostautui vielä, kun Valtteri Laine liidätti loppunumerot tyhjiin.
Illan tehomies oli Tiikerien Tomi Palin, joka ison 3–3-tasoituksensa lisäksi syötti kolme osumaa.
Divarin mestaruus ratkeaa kolmella voitolla. Toinen kohtaaminen on vuorossa heti lauantaina Sipoo Areenalla, ja se nähdään ensimmäisen tavoin suorana Salibandyliiton YouTube-kanavalla.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet