TPS murskattiin kotiluolassaan – Espoossa Joonas Pylsy tehtaili syöttöennätyksen
Kuva: Juha Tamminen
Seinäjoen Peliveljet haki Salibandyliigan välierissä kotiedun takaisin Turusta kaataessaan TPS:n sen kotikaukalossa 10-3. Toisessa parissa Joonas Pylsy tehtaili uuden pudotuspelien yhden ottelun syöttöennätyksen, kun hän pohjusti kuusi osumaa Classicin lyödessä Espoossa Oilersin 8-3. Classic johtaa sarjaa nyt 2-0.
Seinäjoelta avausvoiton hakenut TPS aloitti tänään vahvasti, kun se karkasi 15 minuutissa 3–1-johtoon. Terävä SPV kuitenkin nousi jo ennen ensimmäistä erätaukoa johtoon, ja toisessa se kasvatti eron kahteen ennen kumpaakin joukkuetta ruoskinutta jäähysumaa. päätösjakson Peliveljet veivätkin murskaavasti 5-0 nostettuaan viimeiset kaksi osumaansa tyhjään TPS-verkkoon. SPV:n hyökkääjä Sami Koski ja puolustaja Jyrki Holopainen olivat Kupittaan illan tehomiehet kummankin koottua saldon 1+3.
Espoossa Oilers sinnitteli vielä avauserän yhdellä takaiskulla, mutta toisessa Classic jyräsi 949 katsojan harmiksi 4–1-johdon. Kolmannessa erässä Oilers kykeni kaventamaan kahdesti, mutta Classic iski vastaavasti espoolaisten verkkoon neljä palloa. Mahtavaa kautta pelaava hallitseva maailmanmestari, Suomen mestari, Suomen Cupin mestari ja seurajoukkueiden Champions Cupin mestari Joonas Pylsy nappasi nimiinsä pudotuspelien yhden ottelun syöttöennätyksen, kun hän teki esityön peräti kuuteen Classicin maaliin.
Aikaisemman yhden ottelun ennätyksen eli viisi maalisyöttöä olivat jakaneet VFT:n Lasse Takala kaudelta 1993-1994 ja Viikinkien Jari Pekkola kaudelta 1994-1995.
Välierien kolmannet ottelut SPV–TPS ja Classic–Oilers pelataan Seinäjoella ja Tampereella sunnuntaina.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Beazt Fight Nightissa vakuuttanut ottelija lähellä UFC-sopimusta – ”Aloitamme neuvottelut pian”
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- Krista Pärmäkoski raivostui – nyt tuli vakava varoitus kaikille suomalaisille
- Selostajalegenda Antero Mertaranta yllätyspesti: tätä harva osasi odottaa
- Aleksi Valavuorelta omaperäinen temppu ennen kohuottelua – lonkero varasti huomion
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Krista Pärmäkoski raivostui – nyt tuli vakava varoitus kaikille suomalaisille
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Beazt Fight Nightissa vakuuttanut ottelija lähellä UFC-sopimusta – ”Aloitamme neuvottelut pian”