Hienoa! Suomen telinevoimistelijat ylsivät EM-kisoissa saavutukseen, jota ei ole nähty 15 vuoteen
Kuva: Getty Images
Telinevoimistelun EM-kilpailut alkoivat eilen miesten karsinnalla ja suomalaisittain jännittävissä tunnelmissa, kun ensimmäisen subdivisioonan jälkeen Espoon Telinetaitureiden Emil Soravuo kipusi permannolla huipputulokseen uusilla ennätyspisteillään 14,366. Finaalipaikkaa jännitetiin loppuun asti ja nyt hän on ensimmäisellä varasijalla finaaliin.
Jännitystä pidettiin yllä iltaan saakka myös Oskar Kirmeksen (Espoon Telinetaiturit) ja Elias Kosken(Voimisteluseura Helsinki) osalta, sillä miehet kilpailivat päivän viimeisessä subdivisioonassa. Sekä Kirmes että Koski ylsivät tänään hyviin suorituksiin, mutta molemmilla jäi vielä parannettavaa myös finaaliin. Kirmes nappasi finaalipaikan ottelupistein 80,198 ja Koski kiilasi finaaliin pistein 78,931. Sijoitukset Kirmes 18. ja Koski 24.
– Alku oli ihan painajaismainen, tipuin aloitustelineellä nojapuilla heti ensimmäisen liikkeen. Sain kuitenkin hyvin kasattua itseni ja ajatukseni, loppukisa sujui todella hyvin. Hyvillä fiiliksillä perjantain finaaliin, ainakin pisteellä olisi mahdollisuus kiriä pisteitä, kun tuo nojapuiden alun blackout jäisi välistä, nauroi tyytyväisenoloinen Koski.
Kirmes oli permanto- sekä rengassarjaansa hieman pettynyt. Permannolla toisen voltin ponnistuksessa sattui virhe ja Kirmes teki kierrettä suunniteltua vähemmän, 2,5 kierteen sijasta 1,5 kierrettä. Tämän seurauksena hän joutui helpottamaan sarjansa loppua, jotta sama voltti ei toistu sarjassa ja D-pisteet jäivät suunniteltua alemmiksi.
– Ihan perussuoritukset tänään, en ole kovin tyytyväinen, virheitä löytyi vielä. Etenkin permannolla lähdin tavoittelemaan telinefinaalia, joka jäi nyt haaveeksi. Yli 80 pistettä kuitenkin ottelusta on hyvä tulos, mutta tästä lähdetään vielä perjantaina parantamaan finaaleihin, tuumasi Kirmes.
Sijoittuessaan 18. parhaan joukkoon, Kirmes varmisti itselleen paikan myös kesä-heinäkuun vaihteessa käytäviin European Gameseihin Minkiin.
Edellisen kerran Suomi on saanut kaksi paikkaa miesten ottelufinaaliin vuonna 2004, kun Jani Tanskanen ja Sami Aalto voimistelivat Sloveniassa sijoille 13 ja 16.
Lähde: Voimisteluliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas