Kieltäytyi! Tälle nyrkkeilijälle tarjottiin kymmenkertaista palkankorotusta titteliottelusta Anthony Joshuaa vastaan – Miehen puhtautta epäillään vahvasti
Kuva: Getty Images
Anthony Joshualle etsitään kuumeisesti uutta vastustajaa kesäkuun 1. päivälle otteluun legendaarisessa Madison Square Gardenissa. Brittitähden piti otella Jarrell Milleriä vastaan, mutta tämä kärähti peräti kolmessa eri dopingtestissä.
Boxingscene-sivusto kertoo saaneensa tietää useista lähteistä, että kuubalaisveteraani Luis Ortizille on tarjottu ottelua huimalla viiden miljoonan dollarin ottelupalkkiolla, joka olisi noin kymmenen kertaa enemmän, mitä hän on koskaan ansainnut yhdestä ottelusta. Tästä mies olisi kuitenkin kieltäytynyt ja pyytänyt peräti kymmentä miljoonaa.
Useat asiantuntijat ja fanit kuitenkin epäilevät, että Ortiz yrittää vain välttää ottelun toteutumista. Tämä johtuisi siitä, että mies pelkää jäävänsä kiinni dopingtesteissä ottelun lyhyestä varoitusajasta johtuen. Ortiz on jäänyt jo aiemmin urallaan kiinni kielletyistä aineista.
Lempinimellä King Kong tunnettu Ortiz on voittanut uransa 34 ottelusta 31 kertaa. Hän on tyrmännyt peräti 26 vastustajaa. Tappion hän on kärsinyt vain kertaalleen, reilu vuosi sitten Deontay Wilderille. Ortiz tienasi 500 000 dollaria häviöstä.
boxingscene.com/luis-ortiz-tur…
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ikävä tilanne olympialaisissa – kannettiin paareilla pois
- Talviolympialaisiin kaavaillaan merkittävää muutosta
- IS: Laura Arffmanilla isoja ongelmia kotipuolessa: ”Muuta kerrottavaa ei vielä ole”
- Shokkitieto pysäytti Perttu Hyvärisen – näin Iivo Niskanen reagoi asiaan
- Ruotsalaishiihtäjälle haetaan poikkeuksellista etuoikeutta
- Olympialaisissa heti isoja ongelmia
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Milanon olympia-areenan jää herättää kysymysmerkkejä
- Mitä ihmettä? – Norjan maajoukkueen välinevarastoon murtauduttu
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Norjassa ei ymmärretä tätä – ”Minun mielestä täyttä hölynpölyä”
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”
- Suomalaishiihtäjä: ”Vakava tapaturma”