Lentopallofinaalien haastajalla tervettä päättäväisyyttä: ”Jännittää saa, kunhan ei jäädy!”
Oulun Etta lähtee perjantaina alkaviin miesten lentopallon Mestaruusliigan finaaleihin ensimmäistä kertaa.
Etta kaatoi välierissä runkosarjan voittaneen Hurrikaanin, ja tunnelma oululaisleirillä on korkealla.
– Normaalisti meidän pojat ovat olleet tähän aikaan pilkillä, murjaisee päävalmentaja Olli Kuoksa Suplan Palloralli-podcastin uusimmassa jaksossa.
Ettan ja Hurrikaanin välieristä tuli kevään tähänastisista pudotuspelisarjoista pelillisesti tiukin sarja.
– Olemme olleet joukkueena tiivis, ja jos joku yksilö on kontannut, niin joku toinen on paikannut. On ollut hienoa nähdä, että uusia vastuunkantajia on löytynyt, jos joku on epäonnistunut edellisessä pelissä. Kokonaisvaltaisesti peli on pysynyt kasassa, Kuoksa sanoo.
Finaalivastus VaLePan miehistö on mitalipelien osalta paljon Ettaa kokeneempi, ja Oulussa tehdään töitä myös pelaajien pääkoppien kanssa.
– Tylsästi joutuu tähän vastaamaan, eli arjen kautta mennään. Ei muuta keinoa ole. Nämä päivät on laitettu jo vuosi sitten kalenteriin. Mukavia asioitahan ne ovat, että näitä pelejä pelataan. Varmaa on, että jännitetään, mutta jännittää saa, kunhan ei jäädy, Kuoksa sanoo.
Miesten ensimmäinen finaali VaLePa-Etta nähdään perjantaina Ruudussa kello 18 alkaen.
Palloralli-podcast on kuunneltavissa Suplassa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet